Jos tässä osassa ei tapahdu paljoa, niin sitten ei varmasti missään. >.< Kuten lupailin, tunnelma tiivistyy loppua kohden. Ja samalla onnittelen tässä arvauskisan voittajaa: Onneksi olkoon, hyvin arvattu! 8)

 

 

Sinä aamuna Pandora ei ollut tehnyt aamiaista Davidille...

XXXX

"Kuinka saatoinkin olla niin tyhmä!" David manasi liotessaan kuumassa kylvyssä. "Miten saatoin jättää Pandoran oman onnensa nojaan niin järkyttävän tapahtuman jälkeen?" Poika pyöriskeli tunnontuskissaan ja koitti pestä itsestään edellisen illan virheet. Jade oli jollain konstilla saanut hänet puhuttua ympäri, saanut hänet huumattua viehätysvoimallaan unohtamaan ystävänsä. Kuinka Pandora, tai edes hän itse voisi antaa sitä itselleen anteeksi? Aaamulla herättyään David oli ollut asunnossa yksin. Sekä Jade että Pandora olivat tiessään. Hän tunsi itsensä hylätyksi, hyväksikäytetyksi ja halveksittavaksi.

Puhelin soi Davidin pukiessa päällensä. "Kuka se mahtaisi olla, kenties Kaksinaamaisten Kerhosta soitetaan ja pyydetään minua liittymään uudeksi jäseneksi. Sopisin siihen mainiosti eilisen perusteella."

"David Malcom puhelimessa." poika vastasi tekopirteästi nostaessaan luurin korvalleen. Soittaja oli Colin.

"Pandoran vointiko? Miksette kysy sitä häneltä itseltään, hänhän on siellä."

"Sairaana kotona vai? Ei, nyt on kyllä tapahtunut jokin erehd --"

David tuli katsahtaneeksi ikkunaan päin. "Eipäs sittenkään, anteeksi. Katsos, heräsin vasta enkä ollut kuullut hänen tilastaan. Näyttää siltä ettei...."

"....hän todellakaan voi hyvin. Mutta ei huolta, lupaan että saatte työntekijänne pian takaisin."

XXXX 

Pihan takapihalla kasvit olivat saaneet taas ylivallan näin kesää vasten. David asteli korkean ruohikon läpi kohti Pandoraa, joka istui ääneti puiden katveeseen ripustetussa riippumatossa.

"Saanko istuutua viereesi?" poika kysyi anteeksipyytelevästi ja katsoi nukkea. Kuinka hän tunsikaan itsensä typeräksi.

Pandora silmissä näkyi vihan ja surun sekaisia tunteita. David ei selvästikkään ollut se, jota tyttö nyt eniten kaipasi, mutta siitä välittämättä hän istuutui tämän vierelle.

Tilanne oli hyvin kiusallinen.

"Pandora...." David aloitti epäröiden. "En...en todellakaan ajatellut jättää sinua yksin eilen, mutta kun Jade...tiedäthän...en voinut häätää häntä poiskaan."

Pandora käänsi katseensa poikaa päin ja hänen äänensä suorastaan tihkui vastenmielisyyttä. "Jade, Jade, Jade. Aina vain Jade. Eikö minulla tai tunteillani ole enää väliä? Ennen olit niin suojelevainen ja läheinen, mutta nyt jäljellä on vain kylmä kuori. Miksi, David?"

"Tajusin...." David nieleskeli sanoja ja yritti jättää lauseensa kesken. "Tajusit mitä? Kerro!" Pandoran sanoi käskevään savyyn ja tuijotti poikaa herkeämättä. Lopulta tämä murentui, tajusi että totuus oli viimein sanottava ääneen. "Tajusin että olet vain nukke. Tunteesi eivät ole aitoja, ne on ohjelmoitu jollain hienolla tekniikalla sisällesi. Olet kone, joka vain jäljentelee ilmisenkaltaista olentoa. Et ole aito niin kuin me ihmiset..."

Pandora pysyi vaiti ja nousi paikaltaan.

"Siitäkö kaikesta on kyse?" hän tivasi kääntyessään yllättäen kädet puuskassa poikaan päin. "Etten ole ihminen? Olisivatko asiat sitten jotenkin erilailla jos olisinkin niin kuin sinä?"

"Luulin sinun vain olevan niin sokea, ettet nähnyt mitä tunnen sinua kohtaan, mutta oikeasti tahdoitkin vain olla näkemättä. Miten arvottomaksi voitkaan saada minut tuntemaan itseni. Kuin olisin...olisin kukkanen, joka saa osakseen ihailua ja huolenpitoa, muttei koskaan oikeita välittämisen tunteita."

"Mutta minä elän, David. Elän ja hengitän kuten sinä...kuten kuka tahansa muukin elollinen. Tunnen kipua kun olen surullinen, ja tunnen kuplivaa iloa sisälläni kun olen iloinen. Ja sydämeni..."

Nukke tarttui äkisti Davidin käteen ja veti sen sydämensä kohdalle. "Katso nyt. Se pamppailee siellä aivan kuten sinullakin. Olen elävä, David. Elävä ulkokuorestani huolimatta. Tiedän sen."

Poika vetäisi kätensä nopeasti pois ja nousi itsekkin seisomaan. "Pandora....mitä sinä yrität oikein kertoa minulle?"

Pandora purskahti itkuun ja lyyhistyi Davidin jalkojen juurelle.

"Haluan että huomaat minut!"

"Haluan..."

"...että pysyt luonani sillä...."

"MINÄ RAKASTAN SINUA, DAVID!"

"Olen rakastanut ensi tapaamisestamme lähtien."

David laskeutui maassa makaavan Pandoran vierelle ja nosti tämän kasvotusten itsensä kanssa. "Pandora, mitä sinä oikein höpiset?" hän kysyi hädissään. Sydän hakkasi hurjaa vauhtia ja päässä sumeni. Nuken sanat tulivat täytenä yllätyksenä.

"Kerroin tunteistani..." Pandora vastasi tyynen rauhallisena ja tuijotti poikaa vetisin silmin. "Ja nyt odotan mitä aiot vastata minulle."

Davidin ote hölleni ja poika vetäytyi kauemmas nukesta aivan kuin olisi tuntenut viiltävää kipua pidellessään tätä lähellään. "Pandora...pyydät minulta aivan liikaa. En...en todellakaan tiedä mitä vastata tuohon."

Hän nousi seisomaan ja käänsi selän lähteäkseen pois. "Tarvitsen aikaa, en pysty käsittelemään tätä asiaa tällä tavoin. Ajoituksesi on todella huono, tiedät sen itsekkin. Älä siis odota liikoja." Askeleet veivät häntä poispäin ja Pandoran käsi hapuili turhaan ilmassa apua pyytäen. "Lupaan kuitenkin, että kerron sinulle aikanaan mihin tulokseen päädyn..." Takapihan ovi pamahti kiinni, ja Pandora kiipesi lohduttomana riippukeinuun.

XXXX

David palasi raskain mielin kohti portaikkoa. Miten hän olikaan saanut itsensä tällaiseen tilanteeseen? Pojan huomaamatta Joanna Randol käveli häntä vastaan ja kysyi: "No mutta David. Kuinka näytät noin apealta?"

David kofotti katseensa mietteistään kohti naista. "Ei tässä mitään kummempia. Yritän vain löytää ratkaisua erääseen ongelmaan."

"Vai niin..." Joanna sanoi salamyhkäisesti ja ohitti pojan kapealla käytävällä.

"Löydät varmasti oikean ratkaisun kuuntelemalla sydäntäsi etkä muiden puheita." Ennen kuin David ehti kääntyä ja kysyä mitä nainen oikein tarkoitti, tämä pamautti jo asuntonsa oven kiinni perässään. "Kummallista, voisin vaikka vannoa että hän tiesi mistä on kyse..."

XXXX

"Kuuntele sydäntäsi....kuuntele sydäntäsi...."

XXXX

"Mitä minä sitten teen, jossei hän valitsekkaan minua?" Pandora kysyi itseltään seisoessaan ikkunan äärellä katsomassa ilta-auringon tulenpunaisia säteitä. "Hyvä jos kestä edes tätä odottamista, saati sitten jälleen torjutuksi tulemista. Sydämeni on jo kertaalleen revitty tuhansiksi palasiksi..."

Eteisestä kuuluva raavinta sai nuken ajatukset takaisin todellisuuteen. "Clover, sinäkö siellä rapistelet?" hän kysyi hiljaisella äänellään raotettuaan huoneensa ovea. Ketään ei näkynyt. Juuri kun Pandora oli vetämässä huoneensa oven takaisin kiinni, hänen silmiinsä osui ulko-oven alta pilkistävä paperinpala. "Kukakohan tuon on tuonut?" Nukke epäröi hetken ovenraossa ennen kuin uteliaisuus voitti hänet. Sehän saattaisi olla uhkauskirje Joacimilta, tai Davidille osoitettu rakkauskirje Jadelta. Tai mitä tahansa muuta.

Vapisevin käsin hän nosti paperin käsiinsä ja luki siihen kirjoitetun tekstin.

"Jos sinusta tuntuu,

ettet jaksa enää sisälläsi viiltävää tuskaa,

avaa lipas."

Pandora lysähti lattialle ja luki sanat yhä uudelleen ja uudelleen. Mitä ne oikein tarkoittivat?

Ja mitä tapahtuisi, jos hän avaisi lippaan?

XXXX

Kolme päivää myöhemmin David hiipi hiljaa Pandoran huoneeseen ja istahti tämän sängylle. Peiton alta kuului nnuken rauhallinen hengitys, ja poika raotti hymyillen peittoa nähdäkseen hänen kasvonsa.

"Olen tehnyt valintani...."

XXXX

Pandora oli revetä riemusta. David oli sinä aamuna herännyt ennen häntä ja valmistanut heille yhteisen aamiaisen. Pandoran istuuduttua pöytään poika oli hymyillyt lempeästi ja pyytänyt häntä kanssaan kävelylle myöhemmin samana päivänä. Nukke oli melkein tukehtunut nielaistuaan yllättyneenä omenanpalan väärään kurkkuun. Palattuaan iltapäivällä töistä David oli jo olohuoneessa odottamassa häntä, komeampana kuin koskaan. Pandora vaihtoi nopeasti vaatteensa ja riensi sitten eteiseen.

David ei ollut uskoa silmiään nähdessään nuken. Hän ei ollut eläissään nähnyt mitään niin kaunista.

"Oletko valmis?" hän kysyi ja Pandora nyökkäsi hymyillen. "Selvä, lähdetään sitten."

Pandoralla ei ollut aavistustakaan heidän päämäärästään, eikä hän siitä niin välittänytkään.

Pääasia oli, että hän meni sinne Davidin rinnalla.

"Jospa sittenkin.."

"...kaikki muuttuu hyväksi. Jospa sittenkin..."

"...David on päättänyt valita minut."

"Niin...olen siitä jo täysin varma..."

XXXX 

David oli vaitealias heidän koko matkansa ajan. Pandora luuli sen johtuvan jännityksestä, ja siksi hän odotti rauhallisena kuulevansa edes pienen äännähdyksen pojan suusta. Mutta sitä ei kuulunut, eikä myöskään loputon vaeltaminen tuntunut loppuvan ollenkaan. Vasta saavuttuaan erään talon luokse Pandora tunsi, miten hänen vatsassaan muljahti ikävästi.

David hidasti kävelyvauhtiaan ja irroittautui nuken otteesta. "Näyttää siltä että olemme viimein perillä." Hän totesi kuin ohimennen ja pysähtyi niille sijoilleen.

"Perillä missä?" Nukke kysyi ihmeissään ja jäi tuijottamaan vuoroin taloa, ja vuoroin poikaa. Ikävä tunne tuntui voimistuvan.

David tuntui olevan levoton, ja kääntelehti paikallaan katsahtaen aina välillä talon ikkunoihin. "Tuota...voisitko odottaa hetken tässä ulkona?" hän sanoi vihdoin, muttei vastannut Pandoran kysymykseen.

"Mene vaikka tuohon kadunkulmalle odottamaan, tulen tuossa noin --" "David!" Pandora tiuskaisi hieman ärtyneenä, kun poika yritti kaikin keinoin vältellä hänen katsettaan ja kysymystään. "Kuka täällä oikein asuu?"

David katsahti nopeasti häntä ja huokaisi sitten kuin luovuttaneena: "Jade. Jade asuu täällä. Ja minulla on hänelle asiaa. En viivy kauaa, odota minua sen aikaa täällä ulkona. On parempi ettette nyt näe toisianne..." Pandora arvasi heti, ettei hänen vatsassaan vellova kuvotuksen tunne ollut sittenkään turha. David oli menossa tapaamaan Jadea, mutta millä asialla? Sitä hän ei halunnut edes ajatella. Silti hän lupautui odottamaan pihalla. "Saat viisitoista minuuttia, sitten lähden joko yksin, tai sinun kanssasi." Poika katsoi nukkea suoraan silmiin ilman minkäänlaista epävarmuutta:

"Selvä."

David painoi ovikelloa. Sen soitto kuului sisällä talossa, ja pian jonkun askeleet suuntautuivat kohti ovea. Jade avasi oven ja hänen kasvoilleen levisi iloisesti yllättynyt ilme. "David! Mitä sinä täällä teet? Miten ihana yllätys!"

Tyttö suorastaan hyökkäsi pojan kimppuun, ja hukutti tämän suudelmiin. David yritti pyristellä itsensä irti, mutta Jaden ote oli liian tiukka.

"Ikävöitkö sinäkin minua yhtä paljon kuin minä sinua?" tyttö jatkoi viettelevällä äänensävyllään ja siveli pojan poskea.

"Itse asiassa..." David aloitti ja tarttui Jaden käteen vetäen sen rauhallisesti pois itsestään.

"Minulla oli ihan asiaakin sinulle."

Jade katsoi poikaa salamyhkäisesti ja supisti suunsa kuiskaukseen. "Minullakin on sinulle eräs asia, tule perässä niin näytän sen sinulle!"

Davidilla oli jotenkin epämukava tunne, ettei tästä seuraisi mitään hyvää. Ainakaan hän ei enää suostuisi mihinkään, mikä loukkaisi jotenkin Pandoraa. Ei enää ikinä. Jade viittoi häntä seuraamaan itseään, ja pian ulko-ovi narahti kiinni heidän perässään.

"Eih!" David vinkaisi tajutessaan Jaden yllätyksen.

Sohvalla, noin muutaman metrin päässä heistä, istui kaksi henkilöä jutellen jotain keskenään. He olivat selvästikkin Jaden vanhemmat. "Tämä ei todellakaan tiedä hyvää." poika huokaisi ja asettui seisomaan vanhusten eteen Jaden rinnalle.

"Äiti ja isä.." Jade sanoi kuuluvasti.

Vanhukset lopettivat keskenäisen rupattelunsa ja kohdistivat katseensa nuoriin.

Jade takertui äkkiä Davidin kädestä ja painautui aivan tähän kiinni. Poika tunsi kuinka inhon väristykset liikkuivat alas hänen selkäänsä. Kuinka hän oli joskus saattanut nauttia vastaavanlaisesta tilanteesta? "Haluaisin esitellä teille pitkäaikaisen poikaystäväni, David Malcomin." Jade jatkoi rauhallisella, julistusmaisella äänensävyllä.

"David ja minä....olemme päättäneet mennä kihloihin."

"MITÄ! Se ei voi olla...ei VOI OLLA TOTTA!" Pandora henkäisi kuullessaan ikkunan läpi tytön sanat. Hän oli salaa seurannut tilannetta ja sai nyt kokea suuren järkytyksen.

"Tämänkö takia David pyysi minut mukaan?" hän kysyi itseltään ja tunsi kuinka maailma tuntui romahtavan hänen ympäriltään silmänräpäyksessä.

"Hän halusi näyttää, kuinka jättää minut tuon noidan takia...aivan silmieni edessä. Miksei hän vain sanonut sitä suoraan?"

"Miksi hän tahtoi satuttaa minua jälleen kerran?"

XXXX 

David oli aivan shokissa. Hän ei vieläkään uskonut että Jade oli todella sanonut sen ääneen. Tytön vanhemmat nousivat riemusta kiljaisten sohvaltaan ja saapuivat onnittelemaan tuoretta kihlaparia. "Onneksi olkoon, tuleva vävypoikani." herra Straw totesi ja taputti ystävällisesti Davidia olalle. "Tervetuloa sukuun."

Hän kavahti kauemmas miehen kosketusta. Kaikki tuntui niin väärältä, niin valheelliselta. Eihän hän ollut missään vaiheessa itse sanonut, että tahtoisi kihloihin Jaden kanssa. Tyttö oli itse päättänyt sen omissa kuvitelmissaan.

"Olen pahoillani, herra ja rouva Straw, mutta tässä on nyt tapahtunut jokin erehdys."

"En ole missään vaiheessa luvannut tällaista tyttärellenne, en ole edes kosinut häntä. Tulin vain käymään täällä tänään siksi, että mielestäni suhteemme on ohi. Minua odottaa pihalla eräs minulle tärkeä henkilö, joten pyydän vain anteeksi kaikilta ja lähden sitten...." Kuunnellessaan Davidin selitystä Jade tunsi kuinka hänen sisällään alkoi kiehua. "...suhteemme on ohi....minua odottaa eräs minulle tärkeä henkilö....Kuinka David KEHTASI  jättää hänet noin tylysti?"

"SENKIN SIKA!" hän huusi raivoissaan ja keskeytti Davidin anteeksipyynnöt. "Oletko tosissasi? Että tulit tänne vain jättämään minut?"

"Turha sinun on huutaa, ei se auta tätä tilannetta yhtään. Yritin kyllä jo ovella sanoa sen, mutta ei...sinä et kuunnellut. Et koskaan kuuntele loppuun asti. Meidän välillämme ei ole enää mitään, ei mitään. Jade, se on nyt ohitse."

David tunsi kuinka hänen poskeaan vasten lävähti jokin. Ensin tuntui viiltävää kipua, sen jälkeen pelkkää kuumotusta. Jade oli lyönyt häntä avokämmenellä.

"Häivy täältä! Häivy heti!" tyttö kiljui täyttä kurkkua kiukkuisena kuin ampiainen. "Senkin kieroon kasvanut nukenrakastaja! Mene sen elottoman nartun luo, sitähän sinä niin kovasta "rakastat". Sinussa on jokin todella pahasti vialla, David. Valitset sellaisen...elottoman harhakuvan minun sijaani."

"Eihän se osaa edes tuntea..."

XXXX

David huokaisi helpotuksesta päästyään esteittä ulos Strawien talosta. Draama oli nyt takanapäin, ja uusi elämä Pandoran kanssa hämötti edessä.

Mutta nukkea ei vain näkynyt missään...

"Äääh, taisin sittenkin ylittää aikarajan vaikka kuinka tarkkaan vahdin kelloa." poika totesi harmissaan ja kääntyi pihaportilla kohti kotiaan. "Täytyy pyytää Pandoralta anteeksi viivästystä, ja kertoa mitä Jaden luona kävi. Hän näytti niin huolestuneelta jätettyäni hänet ulos odottamaan."

"David! Hoi, David!"

Joku huusi hänen nimeään toiselta puolelta katua.

David käätnyi ympäri ja näki lehtori Kuuselan viittovan häntä luokseen. "Hienoa, juuri nyt halusinkin tosiaan törmätä opettajaani." poika puuskahti epätoivoisena ja laahusit miehen luokse. "Olithan se sinä, ajattelin jo huutavani väärän henkilön perään." lehtori totesi hymy huulillaan.

"Missäs se sinun ystäväisesi oinkaan? Olisin niin tahtonut nähdä hänetkin."

Davidin aivot raksuttivan hetken tyhjää. "Ai tarkoitat siis Jadea..!"

"No tuota...itse asiassa me juuri erosimme joten en enää liikuskele hänen kans --" David ei saanut taaskaan puhua loppuun ennen kuin hänet keskeytettiin.

"Ehei, en nyt tarkoita neiti Strawia, vaan sitä..." hän piti pienen tauon puheessan. "...sitä tyttöä jolla on ne...korvat...."

David oli hämmästynyt. Mistä mies oikein tiesi Pandoran? "Ai...siis Pandorako? Olin itse asiassa tässä lähdössä etsimään häntä, kunnes te pyysitte minut luoksenne."

"Vai että Pandora..." mies maisteli nimeä suussaan. "No, joka tapauksessa olisin tahtonut näyttää teille yhdessä jotain, mutta ilmeisesti minun täytyykin kertoa siitä vain sinulle." David oli entistä enemmän pihalla siitä mitä hänen opettajansa horisi. "Siis näyttää mitä?"

Lehtori Kuusela katsoi poikaa kulmat kurtussa ja vakavoitui: "David, minä taidan tietää kuka hän on."

XXXX

"Satuin huomaaman teidät koulun ikkunasta silloin muutamia kuukausia sitten, ja mieleeni jäi vaivaamaan se, missä olinkaan nähnyt ystäväsi kaltaisen tytön. Aloin etsiä tietoa vanhoista kirjoista ja sanomalehdistä, sillä ajattelin hänen olevan osa jotain näkemääni näytöstä tai elokuvaa, kunnes löysin tämän...

"Tämä sanomalehti on arkistoitu noin kaksikymmentä vuotta sitten, kun kaupungissamme tapahtui outo katoaminen. Epäilin ensin itsekkin, onko tosiaan mahdollista että tällä...Pandoralla...olisi jotain yhteyttä siihen, kunnes näin hänen kuvansa. Minusta sinun tulisi vilkaista sitä itsekkin."

David kumartui lehden puoleen ja jäi tuijottamaan sitä pitkän aikaa hiiskumatta sanaakaan. "No, onko siinä jotain tuttua sinusta?" lehtori kysyi uteliaana. Davidin ilme vaihtui mietteliäästä yllättyneeseen ja lopulta järkytykseen: "Ei...ei voi olla totta!"

"Kiitoksia lehtori, tästä oli totisesti apua." hän huikkasi nopeasti ja ampaisi juoksuun kohti koulun pääovia.

"Miten saatoin olla huomaamatta, vaikka ratkaisu seisoi aivan nenäni edessä?"

"Hän tiesi kaiken......koko ajan."

David juoksi kohti kotiaan niin nopeasti kuin suinkin pääsi. Hänellä ei ollut tarkkaa suunnitelmaa, vain halu päästä pois Joanna Randolin läheltä. Ja nopeasti. "Pandroa! Pakkaa tavarasi niin lähdetään saman tien. Kerron sinulle kaiken matkalla...."

"Pandora..." Vasta nyt poika tajusi että asunto oli aivan pilkkopimeä. Ovesta kajastuva valo paljasti huoneen toisessa päässä istuvan hahmon, joka kääntyi uhkaavasti häntä päin.

Askeleet kaikuivat yhä lähempänä pimeässä käytävässä, ja David tunsi kuinka hänen henkensä salpautui. "Pandora ei ole täällä." ääni totesi tyynesti ja askeleet pysähtyivät. Valot rävähtivät päälle aivan yllättäen, ja Davidin täytyi siristellä hetken aikaa silmiään ennen kuin hän näki kuka edessä seisoi.

"SINÄ!" hän sihisi raivoissaan. "Mitä sinä täällä teet?"

"Missä Pandora on, mitä olet tehnyt hänelle? Varoitan sinua, jos satutat häntä vähänkään niin minä..."

"Rauhoitu." Joanna sanoi tyynen rauhallisena, eikä hänen ilmeensäkkään värähtänyt pojan syytöksistä. "Ainoa joka täällä on häntä satuttanut, olet sinä."

"Siksipä minun täytyisi kysyä SINULTA, mitä olet mennyt tekemään Pandoralle? Itse näin hänen juoksevan tänne itku silmässä ja häipyneen hetken kuluttua mukanaan ilmeisesti kaikki mitä hän omistaa."

"Joten lakkaa syyttämästä minua sellaisesta mitä en ole tehnyt, ja seuraa sen sijaan. Äläkä puhu taikka kysy mitään, kerron kaiken tarvittavan työhuoneessani." Nainen sivuutti Davidin hämmästyneen ilmeen ja lähti rauhallisin askelin kävelemään ulos asunnosta. David tahtoi palavasti esittää tälle loputtoman määrän kysymyksiä, mutta jokin sai hänet pysymään nahoissaan. Ehkä Joanna valehteleekin, ja pitää Pandoraa vankinaan? Tai sitten ei? Ainoa keino saada siitä selvää oli seurata naista kuuliaisesti.

Nainen käänsi avainta ovensa lukossa ja käski poikaa peremmälle. "Olen pahoillani että sait tietää tästä näin, mutta en voinut sanoa sinulle...tai teille...mitään itse." David pysyi vaiti ja yritti arvioida tilannetta. Kaikki vaikutti jotenkin uskomattomalta, aivan kuin unessa. Ehkä hän heräisikin pian ja saisi huokaista helpotuksesta?

Työhuoneen ovi narahti, kun Joanna avasi sen. Hän suunnisti työpöytänsä luona olleelle tuolille ja käänsi sen suurta sohvaa päin. "Ole hyvä ja istuudu." hän pyysi lempeästi ja näytti kuin hän olisi hymyillyt.

David hyöri hetken hermostuneena sohvan luona, kunnes viimein malttio istahtaa sille. Ehkä hän pelkäsi että sen selkänojasta hyökkäisi tikari joka lävistäisi hänet, tai käsinojista syöksähtäisi esiin käsiraudat. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan vielä jotain uskomattomampaa.

Vasta nyt poika kiinnitti huomiota naisen takana seinällä roikkuviin tauluihin.

"Onko...onko tuo..."

"....Pandora?"

Joanna nyökkäsi. "Kyllä. Hän on minun tyttäreni Valerie. Sinun Pandorasi."

Davidin katse kääntyi puolestaan toisen taulun puoleen. "Entä hän sitten, en ole koskaan nähnyt häntä?" Nainen katsahti itsekkin tauluun ja hänen kasvojaan varjosti suru. "Et ole voinutkaan, hän on jo kuollut. Sebastian oli Pandoran ensirakkaus."

 

Oo tätä jännitystä ja draamaa :D Jos joku väittää tätä osaa tylsäksi niin sitten suosittelen lukemaan sen uudelleen. Koska sitä se ei voi todellakaan olla. Ja arvatkaa mitä, nyt pilaan teidän päivnä kertomalla tämän: enää 2 osaa jäljellä! :O Oh noes, kohta on tämäki ilo sitten loppu. Mutta hei, kommentoikaa taas jos huvittaa!