Ajatelkaa, enää kolme osaa tämän jälkeen Pandoraa jäljellä ;o Aika menee nopsaan kun on hauskaa. Olen todella positiivisesti yllättynyt, miten paljon teitä lukijoita on ilmestynyt sivuilleni. En todellakaan osannut odottaa tällaista "yleisöryntäystä" :D Kiitos kaikille<3 En kuitenkaan kyllästytä teitä enempää lurittelemalla lisää alkusanoja, vaan päästän teidät pääasian kimppuun:

 

 

Sinä yönä David nukkui erittäin huonosti. Hän kääntyili ja pyöri unissaan, näki painajaista ja heräsi tämän tästä säpsähtäen. Syynä tähän kaikkeen oli se, että pian hänen täytyisi kertoa Pandoralle Jadesta. Miksi se tuntui niin vaikealta? Ja niin............pelottavalta? "Parempi tämä on hoitaa heti pois alta, kuin pitkittääkkään." David huokaisi raskaasti aseteltuaan peittoaan paikoilleen. Kello oli kuusi aamulla.

Poika käveli hieman empivin askelin kohti Pandoran huoneen ovea, ja raotti sitä varovasti. "Pandora? Oletko jo hereillä?" Huoneessa oli hiljaista ja hämärää. David yritti huhuilla nukkea uudestaan, mutta kun vastausta ei vieläkään kuulunut, hän aukaisi oven kokonaan. Oviaukosta  sisään tulviva valo paljasti sen, mitä David oli pelännytkin. Pandora oli poissa, lähtenyt töihin jo ennen hänen heräämistään. Puhumisesta ei tulisi siis mitään ainakaan ennen iltaa.

David sulki huoneen oven perässään ja suunnisti tyhjän vatsansa johdattamana kohti keittiötä. Siellä häntä odotti se tavanomainen aamiainen, jonka Pandora jätti hänelle joka aamu.

"Ei hän ainakaan voi olla poissaolostani vihainen, kerta sain taas aamiaisen pöytään." David naurahti helpottuneena ja iski ahnaasti kiinni munakkaaseensa.

"Kuinka mahtaakaan olla asian laita, kun hän kuulee minun seurustelevan Jaden kanssa?"

XXXX

Koulussa Joacim etsi Davidin käsiinsä tentatakseen tältä edellis-illan tapahtumista. Hän oli suorastaan kateudesta vihreä hänen ystävänsä onnistuttua nappaamaan koulun kauneimman tytön.

"Älä nyt viitsi David. Tiedän että sinulla on jotakin salattava, muuten naamasi ei olisi noin leveässä virneessä. Kerro nyt, mehän ollaan parhaita kavereita!" Joacim aneli ja alkoi jo turhautua Davidin salailuun.

"Olen pahoillani Joacim, mutten voi."

"Lupasimme ettemme hoilota treffeistä kaikille. Edes parhaille ystäville. Kyllähän meillä hauskaa oli, sen myönnän."

"Senki mokoma pihtari." Joacim ajatteli mielessään ja näytti todella pettyneeltä. "Ei voi edes yhtä pientä juttua kertoa."

Poika vaihtoi kuitenkin nopeasti kasvoilleen iloisen ilmeen ja istahti vierellä olleelle penkille. "No Casanova, tuleppas tänne sitten kertomaan, miten saisin erään jääkuningattaren sulamaan? Sinähän se näytät kaikki temput osaavaan, kerta sait Jadenkin koukkuun."

David istuutui ystävänsä vierelle: "Älä vain sano, että sinulla on jo joku uusi kiikarissa? Kuka se tällä kertaa on?"

Joacim hykerteli itsekseen: "En voi kertoa, lupasin itselleni pitää sen salassa..." "Lupasit pitää mitä?" Jonkun kolmannen ääni kysyi heidän vierestään.

Pojat kohottivat katseensa ylös kohti tulijaa. Se oli Jade. "Hei David kulta. Minulla olisi sinulle vähän asiaa." Tyttö räpytteli silmiään siihen tahtiin kuin niihin olisi tarttunut jokin roska.

David ja Jade käänsivät yhdessä katseensa Joacimin suuntaan, ja pian poika tajusi olevansa ylimääräinen. "Öh...vain, juu. Muistinki juuri että minulla oli sisällä se TOOOOOOODELLA mielenkiintoinen kirja odottamassa."

Hän nousi lähteäkseen ja kirosi vielä mielessään tätä epäoikeudenmukaisuutta. "Jade, Jade, Jade. Mitä muuta David enää osaakaan ajatella?"

"No, kerro huolesi." David pyysi päästyään keskustelemaan Jaden kanssa kasvokkain. Tyttö näytti hänestä aina vain kauniimmalta. "Ei tässä mitään ihmeitä..." Jade aloitti hiljaisella, pehmeällä äänellään.

"Halusin vain tulla kiittämään sinua..." Puhessaan hän tarttui poikaa hellästi takista ja veti tämän lähellensä.

David vastasi tytön suudelmaan ilman vastaan hakoilua.

"David. Mitä jos tehtäisiin tänään jotain kivaa yhdessä?"

"Käy hyvin. Mitä jos mennään vaikka katsomaan joku elokuva, tai kahville?"

Jade tarttui lujasti kiinni pojan käteen ja lähti viemään tätä pois koulun pihalta. "Mennään vaikkapa leffaan, se kuulostaa kivalta. Muistaakseni sieltä tulikin yksi romanttinen elokuva jonka haluaisin nähdä." David ei näyttänyt olevan leffavalinnasta niin innoissaan. "Selvä, katsotaan se sitten..." Tyttö huomasi pojan innottomuuden ja heitti tätä yhtäkkiä lumella. "Senkin mökö, yritä nyt edes näyttää enemmän innostuneelta." David pudisti lumet itsestään ja yritti kahmaista lunta heittääkseen itse sillä Jadea, mutta tyttö olikin ehtinyt jo juosta karkuun. Hän lähti tämän perään ja uhaten lumipesulla.

"Tämän sinä saat vielä maks --" Davidin nielaisi loput lauseestaan. Jade oli pysähtynyt äkisti ja tuijotti edessään seisovaa hahmoa.

Davidin sydän alkoi tykyttämään kiivaasti. "Voi ei, se on Pandora. Mitä hän täällä tekee?"

Pandora seisoi siinä heidän edessään rauhallisesti hymyillen. Hän ei liikkunut, ei puhunut, ei tehnyt yhtikäs mitään. Pihalle laskeutui kiusallinen hiljaisuus.

"David! Onko tämä se sinun nukke-ystäväsi?" Jade sihahti hiljaa hampaidensa välistä. Poika nyökkäsi päätään. "On hän. Menen puhumaan hänelle, odota sinä tässä."

"Mitä sinä täällä teet? Eikös sinun pitäisi olla kahvilassa töissä tällä hetkellä?" David kysyi hieman toruvaan sävyyn käveltyään Pandoran luokse.

Nukke katsoi poikaa pettynyt ilme kasvoillaan. "Oletko tosiaan unohtanut David, mitä lupasit minulle? Onko mielessäsi liikkunut jotain paljon tärkeämpää, mikä on saanut sinut kokonaan unohtamaan?"

Hän nosti syyttävän sormensa kohti poikaa ja jatkoi: "Sinähän lupasit, että me menemme tänään luistelemaan. Otin siksi kahvilastakin aikaisen aamuvuoron, että pääsisin ajoissa pois. Etkö sinä aiokkaan viedä minua sinne?"

David nielaisi. Hän oli todellakin kokonaan unohtanut. "Aivan...aivan....luistelemaan meidän tosiaan pitikin mennä....Ja kyllä me menemmekin. Olin tässä juuri matkalla kotiin hakemaan sinua, kun en tiennyt että olet täällä vastassa."

Tämän osan Jadekin jo kuuli. Eikä hän ollut siitä mielissään. Davidhan oli juuri luvannut viedä hänet elokuviin, ja niin tulisi myös tapahtumaan.

Hän lähti vihaisesti harppomaan kohti Davidia, joka edelleen yritti selittää tilannetta Pandoralle.

"David ja minä olimme kylläkin juuri lähdössä elokuviin. Sinä voit luistella hänen kanssaan jonain toisena päivänä." totesi käskevällä sävyllä sivuutettuaan Davidin pois Pandoran edestä.

"Öööö, ja sinä olitkaan....?" Pandora kysyi ja katsoi tyttöä kieroon.

"Minä" Jade aloitti juhlalliseen sävyyn. "olen Jade Straw, Davidin tyttöystävä. Kyllä sinun se jo pitäisi tietää. Joten alappas nyt kävellä siitä kotiin, David lähtee minun mukaani."

Tässä vaiheessa poika osallistui itse keskusteluun nähtyään miten Pandora pahoitti mielensä Jaden sanoista. "Niin tuota...Tässä on tosiaan Pandora uusi tyttöystäväni...en ole ehtinyt vielä kertoa siitä sinulle..."

Pandoran mielessä myllersi kaikenlaisia tunteita. Hän tahtoi itkeä, hän tahtoi juosta, hän tahtoi hypätä davidin kaulaan ja anella tätä näkemään totuuden ja samaan aikaan lyödä molempia heistä. "An-anteeksi jos olen nyt jotenkin tiellä...Voin...voimme mennä luistelmaan jokin toinenkin päivä jos nyt ei sovi."

"Nyt ei todellakaan sovi!" Jade vastasi omistushaluisesti ennen kuin David ehti sanoa yhtään mitään. Pandora oli murtumaisillaan. Kyyneleet kihelmöivät jo hänen silmänurkissaan.

"Ei." Kuului Davidin vahva ääni yhtäkkiä. "Nyt sopii kyllä."

"Lupaus on lupaus, ja lupasin sinulle ennemmin että menemme. Jade varmasti ymmärtää sen, ja me voimme hänen kanssaan mennä vaikka huomenna elokuviin. Joten miten sanot Pandora, joko mennään?"

 Nuken olo helpottui kummasti Davidin sanojen jälkeen. Hänen kasvoillaan kävihymyntapainen ja hän nyökkäsi myöntävästi. "Asia selvä, odotatko aivan pienen hetken."

"Jade rakas..." poika kääntyi tyttöön päin ja tarttui tätä hellästi kädestä. "Olen pahoillani, mutta olin kokonaan unohtanut mitä lupasin. Ethän pahoita mieltäsi?"

"En tietenkään, kunhan lupaat minulle viettää huomenna KOKO päivän kanssani." David hymähti huomatessaan miten omistushaluinen Jade oli. "Selvä, lupaan sen." Vieressä seisova Pandora olisi voinut oksentaa tilanteen imelyydelle. Jade oli hänen mielestään hirveä noita-akka. Miten David saattoi olla niin sinisilmäinen?

XXXX

"Mmmm....."

"Mielenkiintoista...."

"Todella mielenkiintoista...."

XXXX

Kaksikko oli kävellyt koko matkan aivan hiljaa. David oli nyt Pandorasta paljon kauempana kuin ennen, ja hän varoi edes vilkaisemasta nuken suuntaan. "Tähänkö on tultu, olemme kuin tuntemattomia toisillemme?"

Saavuttuaan kaukalon luokse Davidin käytös kuitenkin muuttui. Hän oli jokseenkin jopa teennäisen innostunut opettamisesta. "No niin! Ei sitten muuta kuin luistimet jalkaan ja jäälle." hän hopuutti Pandoraa.

"Mu...mutta etkö ensin kerro teoriassa, että mitä pitää tehdä?" nukke kysyi hämmästyneenä. Hän oli hieman pelokas lähtemään jäälle ilman sen kummempaa ohjeistusta. "Luistelussa ei teoria auta, vain käytännön kautta oppii!" David valisti ja ojensi luistimet naulakosta Pandoralle.

Nukke astui varovasti jäälle ja liukui kaukalon keskelle.

"Minä autan sinut alkuun." David sanoi luisteltuaan tämän vierelle.

"Anna ensin kätesi minulle."

"Sitten potkaiset kummallakin jalalla vuorotellen itsellesi vauhtia. Hyvä, juuri noin. Tämähän alkaa sujua!"

Pandora ei kuullut sanaakaan Davidin ohjeista. Luistelukin tuntui aivan toissijaiselta toiminnolta, hän vain keskittyi herkeämättä pitämään kiinni Davidin käsistä. Kunpa hän saisi pitää niitä aina omissaan...

"Selvä. Nyt kun näytät osaavan homman, niin eiköhän lähdetä kiertelemään rataa?"

Pandora havahtui todellisuuteen vasta huomatessaan Davidin kääntävän hänelle selkänsä ja luisteltua kauemmas.

Hänet jätettiin siihen yksin. Yksin ja avuttomana. Mutta niin ei tulisi enää koskaan käymään. Hän luistelisi takaisin Davidin luokse, luistelisi suoraan tämän sydämeen.

"Hyvältä näyttää!" poika kannusti riemuissaan kun Pandora sai viimein hänet kiinni ja luisteli tämän rinnalla.

"Sinäkin näytät todella hyvältä." nukke vastasi mielessään ja punastui omille ajatuksilleen. Mitä hän nyt oikein höpisi?

Keskittymisen herpaannuttua jää pääsi kostamaan. Pandora tunsi kuinka hänen teränsä töksähti johonkin, ja tasapaino lähti alta.

"David, auta!" hän huudahti hädissään muttei saanut apua ennen kuin tömähti kovaan jäähän. Alaselkään teki kipeää, pudotus oli niin korkea.

David...David ei ollut edes huomannut hänen kaatuvan, vaan jatkoi luistelemistaan häiriöttä. "Hän ei huomannut minua. Hän ei tullutkaan pelastamaan vaikka pyysin apua."

"Typerät luistimet. Ette vieneetkään minua hänen rinnalleen."

"Teitte minusta täysin huomaamattoman." Pandora oli saanut tarpeekseen. Kaikesta. Hän liukui radan reunalle, viskasi luistimensa lumihankeen ja lähti kiukuspäissään kävelemään pois.

David huomasi nuken lähtevän, ja kiiruhti tämän perään.

XXXX

"Pandora!"

"Pandora, minne sinä oikein menet?"

XXXX

Huipulla tuuli Pandoran onneksi. Se jäädytti hänen silmistään karanneet muutamat kyyneleet ennen kuin David sai hänet kiinni.

"Pandora kiltti, kerro minulle mikä sinulla on. Olet ollut koko päivän aivan muissa maailmoissa." poika aneli hänen edessään.

Nukke pisti kätensä puuskaan ja yritti hieman rauhoittua ennen kuin vastaisi.

"Vai mikäkö on hätänä. Anna kun kerron. Ensinnäkin unohdat että meidän piti viettää tämä päivä yhdessä. Entä jos en olisikaan tullut sinua vastaan? Olisinko saanut odottaa kotona koko päivän turha takia? Olen pettynyt sinuun David."

"Ja toisekseen. ÄLÄ EDES KUVITTELE että ystävystyisin sen..sen...Jaden kanssa. Vihaan häntä, vihaan niin paljon että räjähdän pian."

David oli ymmällään. Miten Pandora saattoi sanoa hänen tyttöystävästään noin. "Tiedän että hoidin tämän asian hieman huonosti, mutta anna Jadelle uusi mahdollisuus. Hänkin oli pettynyt koska olin luvannut myös hänelle tämän päivän. Ymmärräthän sen?"

"Ja toivon että tulette toimeen keskenänne, sillä hän on todella tärkeä minulle. Pidän hänestä kovasti."

Pandoran sisuskalut tuntuivat repeytyvän irti, ja hänen sydämeensä sattui. David oli ilmiselvästi rakastumassa Jadeen. Hänen oli saatava kysyä eräs asia tältä, ennen kuin hän paljastaisi mitään.

"David. Tahdotko viettää hänen kanssaan koko loppuelämäsi?"

"Jos vain kaikki sujuu hyvin, niin mikä ettei. Ja kun sinäkin löydät paikkasi tässä elämässä, voit muuttaa pois luotani ja..."

Pandora ei kuullut enää mitään muuta Davidin puheesta. Hän oli jo kuullut liikaakin. Jokin särkyi hänen sisällään, pirstoutui tuhansiksi palasiksi. Se oli toivo.

"Annan anteeksi David, mutten pysty olemaan iloinen puolestasi." hän keskeytti pojan puheen. "En vain voi."

Sitten hän kääntyi kannoillaan ja juoksi tämän luota pois niin nopeasti kun kykeni. Hän juoksi karkuun sydänsurujaan. Pois hänelle tärkeimmän ihmisen luota, jonka hän oli nyt menettänyt.

XXXX

"Tämä ei voi jatkua tällä tavalla." David pohdiskeli sohvallaan. "Tätä on kestänyt jo liian kauan."

"Liian monta kuukautta olen herännyt siihen, että talo on tyhjillään ja aamiainen jätetty pöydälle."

"Liian monta kuukautta olen odottanut eteisessä hänen palaavan töistä ja sanovan minulle edes sanan. Sen sijaan hän kääntyy pois ja sulkee huoneensa oven."

"Aivan kuin....."

"Aivan kuin välillämme olisi paksu muuri, joka erottaa meidät toisistamme."

"Sen on nyt päätyttäv, en kestä tätä hiljaisuutta enää. Haluan, että Pandora on oma itsensä. Että voin puhua hänelle taas."

XXXX

Oli maaliskuu. Davidin muistikuvien mukaan hän oli puhunut Pandoran kanssa viimeksi lokakuussa. Viisi kuukautta. Viisi vaitonaista kuukautta oli kulunut, eikä kumpikaan ollut tehnyt aloitetta. Jade oli tietenkin tästä innoissaan, nythän hän sai pitää Davidin jatkuvasti itsellään, kun Pandora ei ollut tiellä. Davidista taas tuntui siltä, että jotain tärkeää puuttui hänen elämästään ja siksi hän päätti tehdä lopun tästä mykkäkoulusta.

"Marssin sisään, sanon että haluan hänet takaisin entiselleen. Pyydän vaikka anteeksi jos se jotain auttaa. Mutta mitä pyydän anteeksi? Mistä hän edes on pahoittanut mielensä?"

Poika vilkaisi ajatuksissaan sisälle kahvilaan ja pysähtyi niille sijoilleen. Hän ei ollut uskoa näkemäänsä.

Sisällä kahvilassa Pandora jutteli jollekkin pojalle erittäin ystävälliseen sävyyn. Ilmassa näytti olevan sitä jotain, kenties?

"No tämä selittääkin kaiken. Pandoralla on poikaystävä. No, jos ei hän tahdo puhua asiasta, niin antaa sitten olla minun puolestani. Mitä minä sille voin."

"Ei minulla ole enää asiaa sekaantua hänen elämäänsä nyt, kun tiemme ovat lopullisesti eronneet... Toivotan hänelle onnea, kunhan saan siihen tilaisuuden." David kääntyi lähteäkseen. Hän ei tahtonut häiritä Pandoraa enää. Jokin kummallinen pisti hänen sisuksissaan. Kenties se oli vain tyhjä vatsa?

Jos hän olisi odottanut vielä pienen hetken, asioiden oikea laita olisi tullut esille. Pandora ei suinkaan seurustellut kenenkään kanssa, hän vain onnitteli ystäväänsä uuden tyttöystävän johdosta....

XXXX

Huhtikuussa lumet sulivat ja ilma alkoi lämmetä. Tilanne Davidin ja Pandoran kotona oli silti edelleen suorastaan jäätävä. Pandora ei uskaltanut puhua, ja David ei enää edes halunnut. Eräänä iltana nuken saapuessa mietteliäänä rappukäytävään, Joanna Randol oli odottamassa häntä siellä.

"Hei vain Pandora, pitkästä aikaa. Kuinka olet voinut?"

Pandora kohotti katseensa omista mietteistään ja hymyili naiselle kauniisti. "Ai hei Joanna. Kiitos aivan hyvin...tai no....on tässä paremminkin mennyt."

"Olenkin huomannut sinut liikuskelevan viime aikoina hieman apeanoloisena ja siksi päätin näyttää sinulle jotain. Haluisitko tulla katsomaan?"

Nukke suostui innoissaan ja lähti seuraamaan Joannaa tämän kotiin.

"Jos pidät siitä, saat sen aivan omaksesi."

Pandoran oli laitettava nopeasti kädet suunsa eteen ettei hän olisi herättänyt näkemäänsä kiljauksellaan.

Tyynyllä heidän edessään nukkui pienen pieni kissanpentu. "Cloe oli ilmeisesti juoksennellut kollien kanssa ulkona tietämättäni, ja sain muutama viikko sitten yllättyä kun olohuoneessa naukui kuusi pentua. Myin tämän pikkutytön sisarukset jo, mutta päätin säästää tämän parhaimman sinua varten."

Pentu heräsi naisen puheeseen ja hyppäsi säikähtäneenä pois nukkumapaikastaan. "Voi pientä ressua, älä pelkää." Pandora sanoi lohduttavaan sävyyn ja lähestyi pentua varovasti.

"Sillä ei ole vielä nimeä, saat keksiä sen." Joanna totesi kun Pandora laskeutui pennun ylle ja nappasi sen syliinsä.

"Oletpa sinä aika velmu....."

"...Clover."

Pandora ja Clover kiintyivät toisiinsa aivan silminnähden. Pentu kehräsi nuken korvaa vasten onnellisena.

"Kiitos tuhannesti sinulle, rouva Randol. Tämä oli maailman paras yllätys." Pandora kiitti innoissaan naista ja oli vähällä hypätä tämän kaulaan. Näin onnellinen hän ei ollut ollut kuukausiin.

"Eipä kestä, sen oli tarkoituskin piristää sinua..."

XXXX

Pandora juoksi kotiinsa niin nopeasti kuin vain kykeni. Hänelle oli nyt aivan samantekevää olivatko he Davidin kanssa puheväleissä vai eivät, hän tahtoi vain päästä kertomaan lahjastaan tälle. "David!"

"David katso mitä rouva Randol ant --"

Hänen lauseensa jäi kesken. David oli kyllä kotona, mutta niin oli joku muukin: Joacim. Hän jäisi siis taas tämän kanssa kahdestaan, niin kuin monen monta kertaa aikaisemminkin niiden kuukausien aikana. Pandora ei ollut mykkäkoulun takia pystynyt kertomaan, miten ahdistavalta pojan läsnäolo oli hänestä alkanut tuntumaan. Joacim ehdotteli hänelle jatkuvasti kaikenlaista ja yritti lähennelläkkin.

Nytkään hän ei saisi tilaisuutta, sillä David vastasi puhelimeensa ja käveli kauemmas juttelemaan.

"Hei vain Pandora. Taidetaan olla taas ilta kaksistaan." Joacim virnisti ilkikurisesti. "David sanoi tulevansa vasta aamuksi kotiin."

Pandora katsoi poikaa kuin tämä olisi iso haiseva kasa jätettä. "Ja entä sitten? Sinä olet silloin jo kotonasi, ja minä ajattelin muutenkin viettää iltani huoneessani lueskellen. YKSIN."

Sillä aikaa David oli lopettanut puhelunsa ja huomasi kuinka jokin pyöri hänen jaloissaan. "Hei, mistäs sinä tänne ilmestyit?" hän naurahti huomatessaan kissanpennun.

"Voi miten oletkaan suloinen. Muistutat kovasti erästä ystävääni."

Pandora oli huomannut kuinka hellästi poika käsitteli Cloveria, ja tajusi ettei ollut vielä ehtinyt kertoa uutisiaan. Hän jätti Joacimin likaisine kuvitelminensa ja kiiruhti Davidn luo.

"David, saanhan pitää sen? Lupaan ettei siitä koidu minkäänlaista harmia. Olisit niin kiltti. Rouva Randol antoi sen minulle itse."

David oli yllättynyt kuullessaan Pandoran puhuvan niin monen vaitonaisen kuukauden jälkeen. "No, nytkö sinä sitten viimein puhutkin minulle? Kai se saa sitten jäädä, kerta rouva Randol on antanut siihen luvan. Tee mitä teet."

"Kiitos että annat sen jäädä!" nukke kiitteli ja oli aidosti iloinen. Hänestä tuntui, ettei päivä voisi enää paremmin jatkua. Hän oli taas puhunut Davidille.

David kuintenkin jatkoi jutusteluaan samaan tylyyn sävyyn: "Mutta toisin kuin se, minä en voi enää jäädä. Jade odottaa jo."

"Ja Pandora." hän huikkasi vielä ennen kuin sulki ulko-oven. "Kun tulen takaisin, meidän olisi varmasti aika puhua sinun muutostasi."

Kauempana seisoskellut Joacim lähestyi nukkea heti kun David poistui. "Kuulin huonot uutiset, Pandora, ja olen todella pahoillani. Saat toki tulla luokseni asumaan kun David heittää sinut pihalle." Pandora kiehui raivosta. "Tuki suusi!"

Joacim nauroi kolkosti ja lähestyi uhkaavasti. "Niin minä aionkin tukkia sen..."

"....nimittäin SINUN SUULLASI!"

XXXX

 

David harppoi nopein askelin ulos talosta. Hän oli sopinut menevänsä keilaamaan Jaden kanssa, ja sen jälkeen baariin muutamalle. Pihalla hän ohitti Joanna Randolin, joka oli selvästi hakemassa karkuteilla ollutta Cloea kotiin. "Hei David." nainen huikkasi ja sai pojan pysähtymään. "Mitä pidit uudesta kissanpennustanne?"

"Kiitos siitä, se on todella suloinen." David totesi nopeasti ja yritti jatkaa matkaansa, mutta turhaan. Nainen jatkoi jutusteluaan: "Oletko taas menossa sen sinun tyttöystäväsi kanssa ulos? Ihme ettei hän ole vieltä täällä näyttäytynyt." David huokaisi, tästä hän ei aivan toviin pääsisi lähtemään. "Ei ole ei. Hän ei ole ehtinyt. Emmekä me ole käyneet kuin vain treffeillä."

Nainen tarkasteli todella keskittyneen oloisesti Cloea: "Vai treffeillä...Kai muistit ottaa lompakkosi mukaan? Minulle kävi kerran todellan nolosti ravintolassa, kun unohdin sen ja sitten...." nainen jatkoi juttuaan ja David päätti siitä huolimatta jatkaa matkaansa. Hän tiesi muistaneensa ottaa lompakkonsa mukaan, mutta kokeili vielä naisen mieliksi taskujaan.

"Voi rähmä!" hän huudahti äkkiä. "Se taisi sittenkin unohtua olohuoneen pöydälle."

"Sehän oli sitten hyväkin asia, että muistutin sinua siitä. Vältyt samanlaiselta nololta tilanteelta kuin mitä minulle kävi." Joanna totesi tietäväisenä.

"Kiitos paljon avusta!" poika huudahti peräänsä juostessaan takaisin sisälle.

"Kirotun lompakko, piti sen juuri nyt unohtua kun minulla on jo valmiiksi kiire!"

David manasi mokoman kapistuksen mielessään alimpaan helvettiin ja avasi ulko-oven. Samassa hän jäykistyi niille sijoilleen.

"David.....auta minua." 

Joacim kapusi nopeasti pois Pandoran päältä. "David! Mitä...? Miten...? Sinunhan piti mennä jo treffeille vartti sitten!"

Lattialla pojan jalkojen juuressa makasi riisuttu Pandora itkusta ja pelosta täristen. "Tämä ei ole sitä miltä se vaikuttaa!" Joacim yritti selitellä hätääntyneenä. "Hän itse pyysi sitä!"

David tunsi sokaistuneensa raivosta. Kuinka hänen paras ystävänsä saattoi tehdä mitään tällaista?

"Jos olisin yhtä eläimellinen kuin sinä, löisin sinua. Monta kertaa, enkä säästelisi ollenkaan voimiani!" hän jyrähti ja työnsi Joacimin pois Pandoran läheltä.

"David....anna kun selitän..." poika yritti sovitella asiaa mutta turhaan.

"Hiljaa! OLE HILJAA JA HÄIVY! En tahdo nähdä enkä kuulla sinusta enää koskaan, tai lupaan etten ole yhtä hellämielinen mitä nyt olen"

Joacim tajusi, että hän oli peruuttamattomasti pilannut kaiken. "Ajattelin vain, että kun sinulla on jo kumminkin Jade, ettei Pandora merkitse mitään...Että voin ottaa hänet itselleni."

"Taisin olla väärässä."

XXXX

Varmistuttuaan siitä, että Joacim oli todella lähtenyt, David palasi edelleen lattialla kyyhöttävän Pandoran luokse. "Oletko kunnossa?" hän kysyi hiljaa huolestuneella äänellään ja kumartui tämän puoleen. Pandora niiskautti nenäänsä.

David istuutui lattialle nuken taakse ja otti tämän varovasti syliinsä. "Shhh...älä itke enää Pandora."

"Minä olen tässä ja suojelen sinua. En anna sinulle tapahtuvan enää mitään pahaa. IKINÄ."

Nuken jalat olivat edelleen järkytyksestä niin voimattomat, ettei hän pystynyt itse kävelemään. David nosti hänen hennon vartalonsa käsivarsilleen ja kantoi sohvalle.

"Anna anteeksi Pandora. En olisi saanut jättää sinua, en todellakaan tiennyt että... Ja se muutto, ajattelin vain että olisit ehkä onnellisempi yksinäsi. Vaikutat niin onnettomalta nykyään."

"Tahdon että kaikki olisi niin kuin ennen..." 

Äkkiä David muisti ettei ollut ilmoittanut Jadelle mitään. "Vaihda päällesi jotain mukavampaa, minä käyn soittamassa hänelle etten pääse tänään tulemaan. Olen täällä sinun seuranasi tämän illan."

Davidin kaikottua Pandora kuiskasi hiljaa: "Voi David, tietäisitpä vain miten paljon minä toivon kaiken olevan niin kuin ennen..."

XXXX

Davidin puhuessa eteisessä puhelimeensa Pandora kävi suihkussa pesemässä Joacimin likaiset ajatukset pois itsestään, ja vaihtoi päällensä pyjaman.

"Asia on nyt hoidossa." David totesi yhtäkkiä hänen takanaan. "Jade näytti ymmärtävän etten pääse tulemaan. Sanoin että kotona on yksi asia hoidettavana."

Nähdessään Pandoran siinä edessään puhtaanvalkoisessa pyjamassaan hän huokaisi: "Sinähän näytät aivan enkeliltä! Tuo pukee sinua todella hyvin."

Pandora tunsi miten hänen sydämensä alkoi taas lepattamaan iloisesti pumpaten lämmintä hänen kylmään ja turtuneeseen kehoonsa. Aivan kuten ulkona, David sanat saivat hänen sisällään talven vaihtumaan kevääksi.

Kunnes ovelta kuului napakkaa koputusta.

"Ei! Ei kai hän tule takaisin!?" nukke hätääntyi. Joacimilla saattaisi olla mukaanan kokonainen jengi, tai...tai vaikkapa ASE!

David veti Pandoran aivan lähelleen ja kuiskasi tämän korvaan: "Olkoon vaikka armeija."

"En anna sinulle tapahtuvan mitään pahaa. Juokse omaan huoneeseesi ja lukitse ovi. Tulen sanomaan kun voit tulla ulos."

Pandora juoksi nopeasti huoneeseensa ja David lähestyi varovasti kohti ulko ovea. Koputus oli lakannut.

Hän raotti sitä hiljalleen kunnes....

"Yllätys!"

Kulman takana piileskellyt  Jade kapsahti pojan kaulaan aivan yllättäen, ja tämä miltein pudotti tytön lattialle.

"Jade, mitä kummaa sinä täällä teet? Minähän sanoin etten voi tulla ulos."

"Tiedän." tyttö myhäili salaperäisesti.

"Koska sinä et voi tulla ulos, täytyy minun tulla sisään."

David laski tytön käsivarsiltaan maahan. "Jade kulta, olen pahoillani muttei se todellakaan nyt käy."

"Älä nyt viitsi, ei ihan pikkuinen hetki ketään haittaa."

Poika pyörätti silmiään huokaisten. Jadelle oli ilmeisesti turha sanoa ei. Hän pyysi tätä seuraamaan itseään ja johdatti hänet omaan huoneeseensa. Siellä he saisivat puhua häiriöttä.

"No, mikä sinut tänne toi? Tuliko jo ikävä?" David kysyi kiusallaan.

Yhtäkkiä huoneen valot pimenivät, ja joku tarttui häntä käsivarresta. David jäi seisomaan niille sijoilleen arvioden tilannetta. "Jade, mitä sinä --"

"Sssshhhhh...." tytön ääni kuului aivan hänen korvansa juuresta ja sai ihokarvat nousemaan pystyyn.

"David, minä rakastan sinua." hiljainen ääni jatkoi.

David kääntyi sanoakseen ettei voisi enää olla pidempää huoneessa. "Olen pahoillani Jade, mutten nyt millään ehd --"

Mutta Jade oli nopeampi ja hiljensi pojan suutelemalla tätä.

Säikähtänyt David menetti tasapainonsa ja putosi mätkähti maahan Jade sylissään.

"David..."

"Vietä minun kanssani tämä yö."

"En voi...." poika sanoi pahoittellen ja nousi sängylle istumaan. "En vain pysty, Pandorakin on kotona...."

Jade istuutui viettelevästi lattialle ja naurahti pojan sanoille.

"David. Pandora on vain nukke. NUKKE. Ei se tajua mitään. Eikä se tunne mitään. Nuket ovat tunteettomia, niiden tunteista on siis turha edes välittää."

"Joten nyt..."

"....otetaan sinun liiat vaatteesi pois."

"Niin..."

"Jade on aito..."

"Jade osaa rakastaa..."

"Jade osaa tuntea..."

"Jade on ihminen..."

"Miksi siis..."

"...välittäisin..."

"NUKEN tunteista...?"'

 

Jälleen kerran draamantäyteinen osa. Että rakastan tän tarinan tekoa.<3 :D Mutta hei, mitä ite piditte, comments please? Loppukuvissa on vähän vähänlaisesti tekstiä, mutta tuli kiire töihin ja piti tääkin saada lupausten mukaisesti valmiiksi ;/ Anteeksi siitä siis.