Miten dramaattinen otsikkokuva. ;O Tajusin vasta katellessani näitä tämän osan kuvia, että luvassa on aikamoisesti puhetta.......pöydän ääressä. Noh, pidettäköön tätä sitten sellaisena väliosana ennen seuraavia kunnon tapahtumia :P Kuten olette jo varmaan itse huomanneet, ja etusivullakin kerroin, Pandora ei ole varsinaisesti mikään kovin JÄNNITTÄVÄ tarina (tarkoitan sillä verta ja suolenpätkiä) :D Enemmän toiminnantäyteistä tarinankerrontaa on tulossa vasta uudessa legacyssäni! Kiitos kovasti kaikille ahkerille kommentoijille, teiltä saa hyvää palautettue ja kysymyksiä! :) Muistattehan, että vastaan teille aina etusivulle? Ja nyt jatketaan: eiku eiku! Kyllä sitä jännitystä hieman tässäkin on, tosin se on painottunu tuonne viimesiin osiin!

 

 

 

Talvi. Se masentava vuodenaika, jolloin on kylmää ja pimeää. Kaikki vaipuvat ikään kuin horrokseen, vetäytyvät kuoreensa ja syventyvät murheellissiin ajatuksiinsa. Kaupunki oli hiljentynyt.

Vain yksinäiset askeleet kaikuivat sen kaduilla, ne suuntasivat kohti lämmintä kotia, kohti turvallista piilopaikkaa...

Joanna Randol palasi töistä. Toisin kuin muita, häntä ei talvi saanut nujerrettua melankolisten sielujensa riviin. Päinvastoin naisen huulilla kareili pieni hymy, kun hän asteli lumen peittämillä, autioilla kaduilla.

Tänään hän ei kuitenkaan ollut yksin.

Pandora nojasi kotitalon edustalla aitaan, ja näytti odottaneen siinä jo tovin jotakin. Hänen sateenvarjonsa oli yltä päältä lumessa, ja nukke itse kovin kalpealta. Joanna lähestyi häntä reippaasti askeltaen.

"Päivää rouva Randol!" Pandora sirkutti iloisesti huomattuaan naapurinsa. Hän lopetti nojaamisen ja kääntyi sateenvarjonsa kanssa naiseen päin kuin odottaen hänen tulevan kanssaan sen alle. "Minä olen Pandora, meitä ei olekkaan taidettu esitellä?"

"Hei vain Pandora". Hauska tutustua. Nainen sanoi viileän rauhallisella, mutta ystävällisellä äänellä. "Mitä kummaa sinä täällä ulkona oikein seisot, etkö palellu?" Nukke pudisti päätään: "Ei tämä haittaa, saanpa vain opetuksen, ettei avaimia kannata unohtaa kotiin. Odotan tässä että David saapuisi koulusta ja avaisi oven."

"Älä nyt höpsöjä puhu." Joanna kauhistui. "Eihän kenenkään tarvitse rangaista itseään tuollaisesta vahingosta. Nyt tulet kanssani meille, olet varmasti aivan kylmissäsi."

"Voi saanko todella?" Pandora hihkaisi innoissaan ja Joanna nyökkäsi päätään myöntävästi. "Olet tervetullut käymään luonani ihan koska vain."

Tuntui hieman jännittävältä seurata vasta tavannutta naista hänen asuntoonsa. Pandora empi hetken ovella, kunnes päätti viimein vastata kohteliaasti Joannan tarjoamaan kutsuun.

"Vaaaaaaau! Sinulla on todella kaunis koti!" nukke ihasteli tullessaan naisen olohuoneeseen. "Kiitos." Joanna vastasi lyhyesti. "Tee olosi mukavaksi sillä aikaa, kun minä valmistan meille jotain syötävää."

Hän jätti nuken istumaan olohuoneeseen, ja katosi itse keittiön puolelle kokkailemaan. "Toivottavasti pidät letuista!" nainen huikkasi tirisevän pannun lomasta. Pandora ei vastannut.

Hänen huomionsa oli täysin kiinnittynyt erääseen toiseen asiaan.

Huoneen toistesta päästä häntä tuijotti herkeämättä suuri valko-harmaa kissa. Sen ilme ei ollut värähtänytkään sen jälkeen, kun Pandora oli istunut sohvalle ja katsahtanut siihen ensimmäisen kerran.

"Voisikohan sitä silittää?" Pandora mietti hetken aikaa ja päätti kokeilla onneaan. Hän ei ollut pienen elämänsä aikana ehtinyt koskettaa ensimmäistäkään eläintä. Paitsi Davidia. "Ääh, senkin hölmö! Ei David ole mikään eläin, vaikka aika uros onkin." nukke hihitti punastellen omille kuvitelmilleen.

Pandora lähestyi hitaasti kissaa askel askeleelta, kunnes viimein seisoi aivan sen nenän edessä. "Totuuden hetki." hän huokasi ja laskeutui kädellään kurottaen kohti kissan valkoista turkkia.

Toisin kuin nukke oli osannut odottaa, kissa suorastaan puski päänsä hänen kättään vasten ja alkoi kehräämään. Pandora oli otettu.

"Hei pikkuinen. Sinä taidat pitää minusta, eikö niin?"

"Se on kovin epätavanomaista." Joanna vastasi yllättäen tytön takana olevan pöydän luota ja sai tämän säpsähtämään.

"Yleensä Cloe ei anna kenenkään muun kuin minun koskettaa itseään."

Nainen asetteli vastatehdyt letut lautasille itseään ja Pandoraa varten, ja pyysi sitten tätä tulemaan pöytään. Nuken oli vaikea päästä pois Cloen luota, sillä se selvästi tahtoi olla rapsutettavana.

"Noh, mikä on tuomiosi?" Joanna kysyi hymyillen kun Pandora oli maistanut ensimmäisen haarukallisensa letuista. "Syötävää?"

"Nämäh......ovath.....erinomaishia." nukke yritti vastata suu täynnä ruokaa. Hän ei ollut eläissään syönyt mitään niin hyvää.

"Miten olet pärjännyt täällä? Onko ollut mukavaa?" Joanna jatkoi tenttaamistaan eikä vielä itse ollut koskenut ruokaansa.

"Ehh.....kiitos oikein hyvin. Kaikki ovat olleet todella ystävällisiä minua kohtaan." Pandora vastasi ja laski haarukan alas. "En voisi kuvitellakkaan parempaa paikkaa asua."

"Entä David? Viihdytkö hänen kanssaan? Onko hän ystävällinen sinulle?"

Pandora tunsi kuinka veri alkoi taas kohista hänen poskiinsa. "David....David on kerrassaan UPEA!"

Joannan kasvoilla kävi sekunnin sadasosan ajan pieni hymy. Hän kyllä tajusi mitä Pandora tarkoitti upealla. "No entäs sitten perheesi? Koska aiot palata sinne missä asut? Eikö heillä ole jo ikävä sinua?"

Nukke alkoi pyöritellä letunpalasia lautasellaan, ja muuttui hieman vaisummaksi: "Niin katsos kun...minä en oikeastaan tiedä mitään taustastani. Heräsin vain eräänä aamuna Davidin luota, eikä minulla ollut minkäänlaista muistikuvaa itsestäni saatikka menneisyydestäni. Minut oli ilmeisesti hylätty."

Naisenkin ilme vakavoitui. "Olen pahoillani Pandora. Mutta ethän voi tuomita ketään, kun et tiedä mitään menneisyydestäsi. Sinua on saatettu rakastaa hyvinkin paljon. Oletko ajatellut sitä?"

Pandoran vaikutti selvästi kireältä, ja hänen silmänsä siristyivät aivan viiruiksi: "Vai että olenko ajatellut sellaista?"

"Oletko itse ajatellut sellaista, että kuka hylkää sellaisen jota rakastaa? Sehän on täysin mahdoton yhtälö!"

Rouva Randol ei enää vastannut mitään. Hän ei tiennyt mitä olisi pitänyt vastata. "Olen pahoillani jos pahoitin mielesi jotenkin. Ajattelin vain, että onhan sekin mahdollisuus olemassa.."

"Niin, tiedän että yritit vain auttaa. Anteeksi että menetin malttini." Pandora pyysi häpeissään tarkkaillen tiiviisti lautasellaan olevia lettuja. "Ei minun olisi tuolla lailla pitänyt sanoa..." Joanna hyväksyi nuken pahoittelun ja tuli siinä samassa vilkaisseeksi ulos ikkunastaan.

"Pandora, luulen että joku taitaa odottaa sinua ulkona." hän vinkkasi nukelle ja osoitti Davidia.

"Todellakin." Pandora huudahti ja hyppäsi ylös tuolistaan. "Kiitos kovasti kaikesta, oli mukavaa rupatella hetken aikaa."

"Samoin, tule käymään toistekkin!"

Pandora puki hätäisesti ulkovaatteet päällensä ja juoki ulos Davidia vastaan. "David! Siinä sinä olet! Olenkin jo odottanut sinua. Unohdin avaimeni kotiin ja rouva Randol otti minut kotiinsa siksi aikaa."

"Vai olit sinä hänen luonaan, ihmettelinkin kun en nähnyt sinua enää kahvilassa kun koukkasin sen kautta. Meidänhän piti kävellä tänään yhdessä kotiin." David torui lempeästi, ja oli huojentunut Pandoran ollessa kunnossa. "Mennään nyt sitten, ennen kuin palellumme tänne."

XXXX

Pandora nousi ylös joka aamu ennen Davidia tehdäkseen heille aamiaista. Poika oli aivan ihmeissään, miten nukke oikein jaksoi tehdä sen. Hän itse tuskin pääsisi ylös sängystä niin varhain.

"Täällä sinä taas aherrat." hän naureskeli Pandoran väsätessä aamiaisleipiä kasaan. "Pieni kodin hengetär."

Pandora nyrpisti leikkimielisesti pojalle nenäänsä, ja käski tätä istuutumaan pöydän ääreen. "Ja palvelu toimii." David kommentoi kun nukke toi hänen eteensä herkullisesti höyryävän juustoleivän. "Tuotko vielä kupin kahvia ja tuoremehua?" Hän sai nukelta vihaisen mulkaisun: "Älä sentään liiaksi kokeile onneasi."

Istuttuaan itsekkin alas Pandora katsoi hieman vaivaantuneena leipää ahmivaa Davidia. Hänen mielessään liikkui eräs asia, jonka hän polttavasti tahtoi päästä kysymään pojalta. "David?" nukke kuiskasi hennolla äänellään ja sai pojan lopettamaan leivän kanssa vouhottamisen.

"Minä.....tuota.....ajattelin että....voisimmeko kenties tehdä tänään jotain yhdessä? Olet ollut taas niin paljon kouluasioidesi kimpussa ja minä töitteni, ettei yhteistä aikaa ole liiemmin ollut."

"Se käy oikein hyvin. Mitä sinulla oli mielessäsi?"

"No tuota.." Pandora jaaritteli ja hänen poskiinsa lehahti taas ruusunpunainen hehku. "Ajattelin, että voitaisiin vaikka kokeilla sitä sinun ehdottamaasi..ööö...oliko se nyt luistelua?"

"Selvä!" David vaikutti olevan täysin ehdotuksessa mukana. "Laitetaan tavarat vaan valmiiksi niin pääsemme nopeammin luistinradalle." Pojan alkaessa heti touhuamaan astioiden poislaiton kanssa, Pandora kääntyi kohti ikkunaa ja katsoi pihalle satavia lumihiutaleita. "Tänään. Tänään minä kerron hänelle."

XXXX

Jade oli turhaantunut. Hän oli kävellyt koko aamupäivän edestakaisin huonettaan ja koittanut miettiä tilannettaan.

"Siitä on niin kauan. Entä jos hän ei enää tahdokkaan lähteä ulos, minähän annoin hänelle viimeksi tavallaan pakit. Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Soitanko hänelle nyt, vai enkö?"

"Mitä kauemmin tätä asiaa vatvon, sitä enemmän aikaa menee ennen kuin saan mitään aikaan. Nyt, Jade Straw. Nyt otat sen puhelimen kauniiseen käteesi ja soitat hänelle."

XXXX

David ja Pandora olivat pukeneet päällensä ja pakanneet kaikki tavarat retkeä varten." Eiköhän sitten lähdetä?" David huikkasi nukelle ja he kävelivät kohti eteistä.

Matka kuitenkin keskeytyi ennen kuin edes ehti alkaa, sillä Davidin puhelin pärähti soimaan. Nähtyään soittajan poika pyysi anteeksi Pandoralta: "Olen pahoillani, mutta minun on vastattava tähän."

"Haloo, David puhelimessa."

"Hei David"  kuului samettisen pehmeä ja viettelevä ääni luurin toisesta päästä. "En kai millään tavalla häiritse sinua?"

"Ajattelin vain soitella, että oletko harkinnut sitä ravintolatarjoustani? Se olisi voimassa tänä iltana. Mitä sanot?"

"Hienoa, nähdään siis muutaman tunnin kuluttua. Hei hei."

"Hei" David vastasi, sulki puhelimensa ja kääntyi odottavan Pandoran puoleen.

"Olen pahoillani, mutta luistelureissusta ei taidakkaan tulla tänään mitään. Sain yllättävän menon, mitä en voi millään perua. Käykö jos menemme huomenna?"

Pandoran ilme kertoi selvästi sen, että hän oli pettynyt äkilliseen suunnitelman muutokseen. Haluamatta kuitenkaan nurista Davidille asiasta hän suostui lähtemään luistelemaan vasta seuraavana päivänä. "Hienoa, kiitos paljon!" David sanoi helpottuneena. "Ja hankin sinulle Joacimin seuraksi täksi illaksi, voi olla että minulla menee myöhään."

"Joacim..." Pandora sihisi nimen hampaidensa välistä kuin se olisi ollut jotain vastenmielistä. "No ihan sama, tulkoon sitten jos se tekee sinun olostasi huojentuneen."

XXXX

Puolta tuntia myöhemmin ovikello soi, ja David riensi avaamaan. Hän ei voinut kertoa Pandoran kuullen Joacimille, miksi tämän piti saapua pitämään nukkea silmällä, joten hän käytti hyväkseen sen pienen hetken hakiessaan tämän sisälle. Joacim oli innoissaan kuullessaan pojan treffeistä, ja toisekseen siitä että saisi viettää koko illan Pandoran kanssa kahdestaan. "Lupaan tulla ennen aamuyötä kotiin." David vannoi. "Saat joko jäädä meille yöksi, tai lähteä sitten kun Pandora on nukahtanut."

Annettuaan ohjeet Joacimille poika kipaisi keittiöön katsomaan vielä miten Pandora pärjäsi. Nukke oli aloittanut illallisen valmistuksen, ja kattoi juuri pöytää kolmelle. "Kai sinä syöt kotona?" Pandora kysyi ja katsahti Davidiin päin. Tämän kurkkua alkoi kuivata. "Ömmm...en nyt kyllä millään taida ehtiä, olen pahoillani. Säilytä kumminkin minulle lautasellinen, se näyttää niin hyvältä. Syön sen sitten huomenna." Pandoran ilme näytti entistäkin happamammalta, kun hän korjasi ylimääräiset aterimet. David tunsi piston sydämessään joutuessaan valehtelemaan Pandoralle menostaan. Nyt ei vain tuntunut sopivalta kertoa siitä. Ei ainakaan vielä.

Vaihdettuaan vaatteet David soitti itselleen taksin. Hän laskeutui alas portaita musta puku päällään ja toivoi, että ilta Jaden kanssa onnistuisi tällä kertaa.

XXXX

Pandora tunsi olevansa helvetissä. Helvetissä, jossa kidutuksena käytettiin loputonta, itsekeskeistä puhetulvaa.

Hän ei millään saanut ruokarauhaa, vaikka kuinka yritti olla noteeraamatta Joacimin sanoja. Silti hänen korviinsa kantautui jatkuvasti sanonnat "minä ajattelin", "minä tein", "minä, minä, minä". Osasiko tuo poika puhuakkaan mistään muusta kuin itsestään ja naisseikkailuistaan.

Lopulta Pandora ei vain kestänyt kuunnella, ja hän käski Joacimia olemaan hiljaa: "Joacim, ole hiljaa. En ole alkuunkaan kiinnostunut kuulemaan sinun mahtavasta egostasi. Tuki siis suusi ja koita syödäkin välillä jotain."

Poikaa nuken kommentti näytti vain huvittavan: "Jaahah, toivottavasti Davidin ruokakeskustelut sujuvat hieman paremmin kuin meillä."

"Miten niin? Mitä sinä tarkoitat?" Pandora hämmästeli. Hänellä ei ollut aavistustakaan, minne David oli lähtenyt, joten Joacimin sanat olivat täysi mysteeri hänelle.

"Ai niin, eihän David kertonutkaan sinulle mitään." Joacim jatkoi ilkikurisesti hymyillen. Hän ilmeisesti nautti vallitsevasta tilanteesta.

"David, pikku ystäväiseni, on naisen kanssa treffeillä. Eikä ihan kenen tahansa naisen, vaan MAAILMAN KUUMIMMAN naisen kanssa. Eikä hän palaa ehkä yöksi kotiin."

Pandoran vatsassa muljahti jokin. Hän yritti esittää välimpitämätöntä Joacimin nähden, aivan kuin tämän sanat eivät olisi alkuunkaan hetkauttaneet häntä. Nukke yritti jatkaa syömistään normaalisti, mutta jostain syystä palojen nieleminen ei enää onnistunut. Häntä alkoi kuvottamaan. Kuvottamaan ajatus, että David vietti aikaansa sillä samaisella hetkellä toisen naisen kanssa. Eikä ollut edes kertonut siitä.

Pandora tiputti haarukkansa kolahtaen lautasta vasten ja nousi lähteäkseen.

"Olen pahoillani, minun ei ole enää nälkä." hän totesi Joacimille, joka oli hyvillään aikaansaamastaan reaktiosta.

"No mutta Pandora, mikä sinulle tuli?" hän kysyi vahingonilo äänessään paistaen ja yritti leikkiä huolestunutta. "Ei mikään." nukke vastasi tylysti ja asetti tuolinsa kunnolla. "Ole hyvä ja poistu, en tarvitse sinua enää täällä."

Hän juoksi pois keittiöstä omaan huoneeseen, ja rukoili pysyvänsä kasassa sinne asti. Ovi pamahti kiinni, ja asunnossa tuli hiirenhiljaista.

Joacim korjasi astiat pois pöydästä ja käveli Pandoran huoneen oven taakse. "Pandora? Pandora, älä itke hänen takiaan. Anna minun lohduttaa sinua."

"Sanoin jo sinulle: MENE POIS!" kuului kiukkuinen huudahdus huoneesta. Kaikista vähiten Pandora kaipasi nyt Joacimin läsnäoloa.

"En minä itke."

"En minä itke..."

XXXX

Jade odotti jo Davidia sovitussa paikassa, vaikka kello ei ollut vielä kuutta. Tyttö oli ilmeisesti niin innoissaan odottanut treffejä, ettei malttanut jäädä kotiin odottamaan oikeaa tapaamisaikaa.

Tyttö näytti pojan mielestä tyrmäävältä vaalean violetissa mekossaan.

"Jestas! En ollut tunnistaa sinua, näytät....näytät niin upealta!" David kehui. "Jätit minut todellakin sanattomaksi!"

"Voi kiitos David, olet niin kultainen." tyttö kiitti ja esitti imarreltua.

"Ajattelin olla todellinen herrasmies, ja varasin meille pöydän jo valmiiksi. Saanko pyytää sinua siirtymään kanssani ravintolan puolelle?" poika jatkoi ritarilliseen sävyyn ja sai Jaden kikattelemaan. "Sinä se olet ajatellut kaiken valmiiksi, olet oikea aarre!"

Heidät ohjattiin ravintolan tunnelmalliseen nurkkapöytään, jonka pöydällä loisti kaksi kynttilää ja maljakko ruusuineen.

"Oih, täällä on NIIN romanttista!"Jade huokaisi teennäisesti ja katsahti Davidiin päin. "Tämä on kuin elokuvissa."

"Olisitpa nähnyt sen picnicin minkä viimeksi loihdin meitä varten, se se vasta satumainen olikin." David kehaisi pieni pettymyksen sävy puheessaan.

"David, olen edelleen todella pahoillani siitä etten viimeksi päässyt tulemaan. Mutta kun ne harjoitukset..."

"Tiedän tiedän... Mutta en minäkään ole ehtinyt kauheasti näkemään sinua koska..."

"Koska?" Jade jatkoi pojan lausetta kun tämä keskeytti miettiäkseen hetken sanojaan. "Koska asun erään tytön kanssa."

Sitten jän vetäisi syvään henkeä ja päätti kertoa tytölle kaiken. KAIKEN, vaikka menettäisikin sitten mahdollisuutensa olla tämän kanssa.

"Tarkoitatko tosiaan, että asut NUKEN kanssa?" Jade kysyi hämmästyneenä. "Elävän nuken?"

"Onko teillä suhde? Nukutko hänen kanssaan? Onko hän sellainen nukke?" Tytön suusta alkoi valua loputon liuta kysymyksiä joihin jokaiseen David vastasi kieltävästi. "No millainen teidän suhteenne sitten on, täysin ystäväpohjalla vai?"

"Eh...niin." David vastasi hieman epäröiden, sillä hän ei todellakaan itsekkään tiennyt. "Niin se on, kuinkas muutenkaan."

"Mutta ajatteleeko hän sinusta samalla lailla? Pelkkänä ystävänä?"

Sitä David ei tosiaankaan tiennyt. Hän ei ollut edes tullut ajatelleeksi sitä. Tai ehkä oli, muttei TAHTONUT ajatella sitä. Hän vaikeni, ja Jade huomasi pojan epäröinnin.

"Ei käy, tässä pelissä vain yksi voi olla voittaja, ja se olen minä." tyttö totesi itsekseen ja yritti keksiä kuinka saisi Davidin kokonaan itselleen.

"David, olen niin iloinen että kerroit minulle avoimesti tilanteestasi. Se pitää suhteemme avoimena."

"Haluan tukea sinua ja olla kanssasi. Ajatteletko samoin minusta?"

David mietti hetken ennen kuin nosti kätensä pöydälle Jaden käden päälle. "Minäkin haluan olla sinun kanssasi."

"Niin David." Jade riemuitsi sisäisesti. "Sinä ja minä, eikä kukaan muu."

XXXX

"David...."

"Minä todella pidän sinusta..."

XXXX

Askeleet kaikuivat hiljaisessa talossa. David raotti Pandoran huoneen ovea.

"Pandora, oletko hereillä?"

Ei vastausta.

"Hyvä, en olisikaan tahtonut sinun olevan." Poika kuiskasi ja istuutui tuoliin. "Silloin olisin joutunut kertomaan sinulle heti kaiken, nyt saan sentään aikaa valmistautua."

"Kunpa vain tietäisit, miten vaikea päätös se oli."

"Ajatella, olin valita nuken oikean ihmisen sijaan. Ja sekin olisi ollut tietenkin vain yksipuolista, ethän sinä oikeasti tunne mitään. Toivon että osaat olla onnellinen puolestani."

Hän nousi ylös lähteäkseen nukkumaan. "Noh, hyvää yötä pikku ystäväiseni. Jutellaan asiasta sitten aamulla." Ovi sulkeutui, talossa tuli jälleen hiljaista.

Peiton alle kääriytyneen Pandoran silmästä tipahti yksi kyynel. Pettymyksen kyynel.

 

 

Muahahaa, kello on nyt 3 yöllä ja osa valmis. :D Voi olla että tekstikin on sitten sen mukaista, sanokaa jos on jotain kauheita kielivirheitä (huom. yhen sanan väärinkirjotus ei kuulu niihin ;D)