Tähän se sitten päättyy, viimeistä osaa viedään. :/ Mutta itseni ja halukkaiden lukijoiden iloksi jatkan toisen tarinan parissa heti piakkoin. Kiitos vielä kerran kaikille kommenteista ja palautteista yms. ja mukavaa että olette pysyneet koko tarinan ajan mukana!
Harmaa pilvimassa verhoutui kaupungin ylle, ja alkoi tiputtelemaan kylmiä pisaroita katukivetykselle.
"Mistä aloitamme etsimisen?" David kysyi pidellen sateenvarjoa yllään pysyäkseen kastumatta.
"En usko hänen lähteneen kauas. Pandora tuskin poistuisi kaupungista omin avuin."
"Etsitään kaikkialta. Jos hänestä ei näy jälkeäkään, tavataan täällä kahden tunnin päästä."
"Toivotavasti..."
"Toivottavasti hän on kunnossa.."
XXXX
"Hei, mitä sä täällä teet? Tää on yksityinen piha, eli asiattomilta kielletty. Erityisesti sellaisilta, jotka hengailee roskiksessa."
Pandora kohotti katseensa syvistä mietteistään, ja näki edessään tuntemattoman miehen. Hän ei vastannut mitään, vaan käänsi päänsä takaisin kohti lipasta.
"Haloo? Kuuletko kun puhun sulle vai ootko kuuro?" mies jatkoi tiukkaan sävyyn ja sai viimein nuken havahtumaan.
Pandora nousi pystyyn ja vasta nyt hänen kyyneleiset kasvonsa näkyivät kunnolla. Mies nielaisi, hän luuli niiden aiheutuneen hänen sanoistaan."Anteeksi, ei ollut tarkoitus pahoittaa mieltäsi tai mitään..."
"Ei se sinusta johdu." nukke vastasi lyhesti. Hänen kyyneliensä aiheuttaja on luultavasti tällä hetkellä viettämässä romanttista iltaa kihlattunsa kanssa, eikä edes muista ikävöidä häntä. Miten kaikki saattoikaan mennä niin pahasti pieleen?
"Saanen udella mitä edes teet täällä? En ole koskaan aikaisemmin nähnyt sinua näillä kulmilla." mies uteli jo hieman lempeämpään sävyyn, mutta hänen asentonsa huokui vielä uhoa.
"Minä...." Pandora yritti keksiä parempaa tekosyytä siellä oloonsa, kuin se mitä hän todellisuudessa aikoi.
Miehelle olisi turha sepitellä taikalippaasta, jonka avaamistä hän oli harkinnut jo useaan otteeseen. Lisäksi siitä syntyisi vain lisää kysymyksiä.
Nukke oli päättänyt lopulta olla avaamatta sitä lainkaan. Elämä ei voinut olla sentään niin huonosti. Hän voisi aloittaa alusta jossain kaukana, jossain missä kukaan ei tuntisi Davidia, jossain missä hänen ajattelemisensa ei enää tuottaisi tuskaa. Huomaamattomasti hän siirsi lippaan jalallaan muiden romujen sekaan.
"Olen pahoillani että istun roskakatoksessanne, mutta se oli ainoa sateensuoja minkä löysin. Karkasin kotoa enkä voi palata sinne enää. Ajattelin jatkaa matkaani kunhan sade hieman lauhtuisi."
Mies lähestyi häntä sanaakaan sanomatta, ja Pandoran tunsi sydämensä hyppäävän kurkkuun. Mitä hän oikein aikoi?
"No, onneksesi täällä ei vaikuta enää kovin sateiselta. Voit siis huoleti poistua sieltä piilostasi."
"Mutta se ei tarkoita sitä että päästäisin sinut lähtemään." hän jatkoi ja Pandora nielaisi. Juuri tätä hän oli pelännyt.
"Vaan...ajattelin että voisit tulla luokseni nukkumaan täksi yöksi. Omatuntoni ei anna sinun vaellella täällä keskellä yötä. Mitä tahansa pahaa voisi tapahtua, ja se vaivaisi mieltäni jatkuvasti."
"Eli mitä sanot? Tartutko tarjoukseeni?"
Pandoran sydäntä lämmitti. Näin kylmästä ja epäoikeudenmukaisesta maailmasta löytyi sentään vielä joku hyväsydäminen ihminen. Hän nyökkäsi kiitollisena tarjouksesta.
"Hienoa! Juostaan nopeasti ettei kastuta."
"Ai niin, voit kutstua minua Keviniksi." mies sanoi kun he astuivat sisään ränsistyneen kerrostalon rappukäytävään. Pandoran nenään tulvahti hajuja joita hän ei olisi koskaan halunnut haistaa. Tämä todellakin oli laitakaupunkia.
Portaikko oli kapea ja nuhjuinen. Taloa ei ollut taidettu remontoida sitten valmistumisen jälkeen.
Ovista rapisivat maalit, ja seinät olivat täynnä erilaisia muistoja talon asukkaista. Nukke aikoi jo perääntyä ja lähteä takaisin pihalle, mutta Kevinin ystävällinen hymy piti hänet liikkeessä. Portaita oli mahdottoman paljon, niin paljon ettei Pandora enää jaksanut laskea niitä. He taisivat olla kuudennessa tai seitsemännessä kerroksessa.
"Perillä ollaan." Kevin hehkutti loputtoman kapuamisen jälkeen. "Tässä talossa ei valitettavasti ole hissiä, mutta portaissa käveleminen ei tietenkään ole koskaan pahaksi."
"Unohdin kai kertoa, etten asu yksin. Asunnossa on myös kaksi ystävääni, mutta älä heistä välitä. He ovat harmittomia."
"Tule, niin esittelen heidät sinulle." Kevin tarttui taskuissaan kilkattavaan avaimeen ja avasi sillä narisevan ulko-oven. Sisältä asunnosta kaikui käytävään television pauhu. Sieltä tuli jalkapalloa.
"Mihin ihmeeseen olet lupautunut, Pandora hyvä....Tämä ei vaikuta alkuunkaan lupaavalta." pieni ääni nuken sisällä huusi. Typerys. Kevin oli niin ystävällinen, ettei mitään pahaa voinut tapahtua. Toisin kuin Davidin kanssa.
Kevinin askeleet veivät asuntoon, ja Pandora seurasi kuuliaisena perässä.
"Terve jätkät! Tulin takasin kotiin, ja toin mukanani erään ystäväni."
"Toivottavasti osaatte käyttäytyä kunnolla, hän on nimittäin sitä kauniimpaa sukupuolta."
"Tässä on Pandora. Hän jää meille yöksi."
Pandora katsoi Kevinin kavereita, jotka eivät edes kääntäneet päätä heidän suuntaansa. "Mokoman kuurot." Kevin mutisi ja pyysi nukkea astumaan peremmälle.
Pandora antoi katseensa kiertää pitkin asuntoa. Toiset kaksi asukasta istuivat nuhjuisella sohvalla ja keskustelivat ilmeisesti pelikertoimistaan. He siis olivat veikkauksen uhreja.
Lattialla oli tyhjiä kaljapulloja ja laseja, jotain epämääräistä mömmöä, naisten kuvia, tyhjiä pizzalaatikoita ja ruoantähteitä, purkkiruokaa...
Asunto oli oikea sikolätti.
Kuinka kukaan pystyi asumaan sellaisessa?
"Hei Kevin, kuka tää pimatsu oikeen on?" toinen sohvalla istuvista kaveruksista huusi yllättäen, ja Pandora katsahti heidän suuntaansa. Molemmat tuijottivat häntä herkeämättä.
"Minähän jo kerroin teille." Kevin vastasi turhautuneena oven suunnalta. Hän oli jossain välissä livahtanut takaisin sinne.
"Mutta ette te jätkät tietenkään kuullu."
Avain kääntyi lukossa. "Ettehän te ikinä kuule kun puhun teille. Tuijotatte vain sitä telkkarianne aamusta iltaan."
Hän käveli takaisin Pandoran luokse ennen kuin tämä edes ehti huomata kuinka avain sujahti hänen taskuunsa. "Koita ymmärtää, Billy ja Rick ovat hieman yksinkertaista porukkaa. Ja tämä asunto...olen yrittänyt saada heidät siivoamaan mutta tiedäthän sinä..miehet ovat sikoja."
"Ei...ei se mitään." Pandora valehteli ja yritti koota suullensa hymyä. Hän ei kyllä jäisi yöksi, korkeintaan tunniksi vieraanvaraisuuden vuoksi. Tällaisessa sikolätissä hän ei nukkuisi. "Sinulla on varmasti nälkä?" Kevin totesi kysyvään sävyyn lempeällä äänellään ja johdatti nukkea kohti keittiötä. "Eiköhän syötäisi vähän jotain?"
Pandora nyökkäsi vaitonaisesti. "Selvä, saat ruokaa aivan pian." mies ilahtui ja kääntyi ystäviensä suuntaan. "Rick! Nosta se sammaloitunut takapuolesi sohvalta ja tule laittamaan vieraallemme ruokaa." Nuorempi kaveruksista nousi ylös happamana ja käveli heidän perässään keittiöön.
"Kevin, hei Kevin!" toinen, ilmeisesti Billy huuteli Kevinin perään. "Saanko minäkin tulla seuraksenne pöytään?"
"Senkus, jos olet hiljaa." Kevin sanoi kylmästi eikä edes katsahtanut mieheen. Billy ei selvästi ollut kolmikon älykkö, päinvastoin. Pandoraa kävi jopa hieman sääliksi häntä.
Sääli kuitenkin vaihtui inhon väristyksiin, kun hän tajusi miehen tuijottavan häntä leveä virne suullaan.
"Kevin, istunko minä tähän?"
"Juuri siihen, ellet tahdo lattialla olla."
Kevin kumartui Pandoran puoleen ja kuiskasi hiljaa: "Billyllä ei ole aivan kaikki inkkarit kanootissa. Hän on Rickin isoveli, siksi asumme hänen kanssaan. Koita kestää, miehessä ei ole muuta vikaa kuin tuo ainainen kyseleminen."
Nukke hymyili ymmärtäväisesti. "Ei se mitään, minusta hän on oikein mukava."
Kolmikon keskustellessa iloisesti pöydän äärellä Rick valmisti keittiössä Pandoralle ruokaa. Hän sekoitti joitain epämääräisiä aineksia kulhoon, ja hämmensi niitä vaitonaisena. Mies ei näyttänyt kovin iloiselta ihmiseltä, mahtoiko hän koskaan edes hymyillä?
"Olkaa hyvä." Rick totesi lyhyesti asetettuaan annoksen Pandroan eteen. "Kiitos Rick, se oli oikein huomaavaista. Meillä ei kuitenkaan ole sinulle tuolia, ei kai haittaa jos seisot?"
Pandora tarttui ahnaasti kulhon vierelle asetettuun lusikkaan. Vasta nyt hän tajusi kuinka nälissään oli ollut jo pidemmän aikaa. Katsahtaessaan ympärilleen hän tajusi, etteivät muut syöneetkään mitään, vaikka niin oli puhetta. "Mutta...missä teidän ruokanne on?" hän kysyi hieman epäluuloisena.
"En ehtinyt vielä tehdä niitä. Syö sinä vain ensin." Rickin tumma ääni kuului hänen takaansa.
Pandora ei tahtonut kysellä enempää, ettei vaikuttaisi epäkohteliaalta. Hän kauhoi ruokaansa lusikallinen kerrallaan suuhunsa, ja koitti olla katsomatta ympärillään olevia miehiä. Tilanne alkoi tuntua jotenkin ahdistavalta. "Kevin?" Billy avasi suunsa yllättäen. "Miksen minä saa koskaan tuota ruokaa, mitä tarjoamme kaikille tytöille?" Kevin katsoi miestä murhaavasti: "Mitä sinä taas höpiset Billy? Minähän sanoin että pidä se suusi kiinni."
"...muille tytöille..." Pandoran päässä alkoi pyörimään ja hän ei pystynyt olemaan ajattelematta noita kuulemiaan sanoja. Kenelle muille tytöille?"
Olo tuntui hieman huteralta. Olivatko he laittaneet jotain ruokaan?
Nukke siirsi lusikkansa syrjään ja kiitti ruoasta. Miehet katsahtivat hänen puoleensa. "Mitä, eikös sinulle enää maistukkaan?" Kevin kysyi epäluuloisena.
"E....ei kiitos. Olen jo aivan täynnä. Minä...minun...luulen että minun täytyy nyt lähteä." Pandora yritti vastata mahdollisimman selkeästi, mutta puhe tahtoi puuroutua hänen suussaan. Jokin oli lamaannuttanut hänen kehonsa.
Kevinin huulille nousi pahaa enteilevä hymy. "Pandora pieni....minne sinä menisitkään?"
"On parempi että jäät istumaan siihen ja olet aivan hiljaa....."
XXXX
Pisarat ropisivat vasten sateenvarjon kangasta, kun joku seisoi sateessa lyhtypylvään valossa.
Hengästyneet asekeleet lähestyivät seisojaa ja pysähtyivät tämän eteen. "Löysitkö häntä?" huolestunut ääni kysyi.
"En sitten vilaukseltakaan. Kävin kaikki mahdolliset paikat läpi, pensaita ja talojen nurkkia myöten." David vastasi murheellisena ja huoli paistoi hänen kasvoillaan. "Jos en olisi sekoittanut asioita niin tätä ei olisi tapahtu ---"
"Lopeta." Joanna käski vihaisena. "Tuo ei auta nyt tässä tilanteessa ollenkaan. Tekemisiämme on turha enää vatvoa, se ei tuo Pandoraa takaisin. Me löydämme hänet, löydämme aivan varmasti. Jossain on varmasti vielä jokin paikka, jonne emme uskoisi hänen men...."
Naisen suu loksahti auki, kun hän tajusi erään asian. "David, kävitkö ollenkaan kaupungin laidalla olevalla slummialueella?" poika pudisti päätään. "En minäkään, se voi olla ainoa mahdollisuutemme."
He ottivat allensa naapurissa asuvan herra Koistisen auton päästäkseen määränpäähänsä nopeammin. Molemmat olivat jännittyneitä ja kireitä, he toivoivat ettei mitään pahaa olisi tapahtunut.
"Rouva Randol..." David sanoi vaitonaisella äänellä käynnistettyään moottorin. "Minulla olisi eräs asia jonka tahtoisin kertoa Pandoralle."
"Toivottavasti sinä....tai siis toivottavasti te molemmat..."
"...voisitte ottaa minut sukuunne..."
XXXX
Sillä välin tilanne toisella puolella kaupunkia oli äitynyt uhkaavaksi...
"Ei inahdustakaan tai lataan kauniin naamasi täyteen ruutia. Huutamisestakaan ei ole apua, asumme alueella jossa kukaan ei välitä, ja jota jopa poliisit karttavat jos on mahdollista." Rick uhkaili ja osoitti aseella Pandoraa.
"Et olisi ensimmäinen tyttö, joka tekisi sen virheen ja pääsisi hengestään."
"Olkaa niin kilttejä ja päästäkää minut menemään." Pandora aneli pelokkaana hiljaisella äänellään. "Mitä te oikein tahdotte minusta!?"
"Rick, laske se aseesi." Kevin käski ystäväänsä ja tämä näytti takaisin nyrpeää naamaansa. "Etkö näe että hän on aivan tarpeeksi peloissaan, ei tässä enää asetta tarvita."
Rick laski hiljalleen aseensa, joskin todella vastahakoisen näköisesti.
"Ei sitä koskaan tiedä, jos vielä tarvitsen sitä." hän totesi ja jätti sen käteensä lepäämään, aivan kuin heti valmiina osoittamaan sillä kun käsky kävisi. Ajatuskin etoi Pandoraa.
"Entä nyt? Menemmekö saman kaavan mukaan kuin aina ennenkin?"
"Hmmm..." Kevin mietti ja nukke tunsi kuinka miehen inhottava katse mittaili häntä päästä varpaisiin. "Voi olla, voi olla...tämä tyttönen näyttää olevan jotain aivan muuta kuin ne aikaisemmat..."
"Aikaisemmat? Montako niitä on sitten ollut?" Pandora uskaltautui kysymään. Häntä hirvitti ajatella, miten monta tyttörukkaa oli joutunut noiden irstaiden miesten käsiin. Kevin naurahti kolkosti. "En tiedä, en ole laskenut. Voin kuitenkin sanoa, että sinä olet kymmenen kauneimman joukossa."
Miehen käsi kosketti nuken omaa yllättäen, ja sai tämän hengityksen salpautumaan. "Mutta älä sinä heistä huoli...tai no...huoli sen verran ettet ole niiden joukossa jotka eivät lähteneet enää täältä omin jaloin. Jos olet kiltisti, päästämme sinut pian pois."
Pandora käänsi päänsä pois. Hän ei pitänyt siitä kun Kevin kosketti häntä. Hän ei pitänyt siitä miten miehet tuijottivat häntä. Eikä hän tosiaankaan tulisi pitämään siitä, mitä heillä oli suunnitelmissa hänen varalleen. "Billy. Rick. Mitäpä jos antaisitte minun ja Pandoran jäädä kahden kesken?" Kevin oli esittävinään kysymyksen, mutta todellisuudessa se oli tarkoitettu käskyksi.
Mies tuli yhä lähemmäs nukkea.
"Ajattelin nauttia hänestä yksin. Te muut....menkää tekemään jotain järkevää siksi aikaa."
Tilanteesta ja aseesta huolimatta Pandora ei enää kestänyt. Häntä ihnotti kun mies koski häneen ja tunki aivan lähelle. Hän riuhtaisi itsensä irti tämän otteesta ja huusi niin kovaa kun pystyi: "EI! ET KOSKE MINUUN! PIDÄ SAASTAISET NÄPPISI EROSSA MINUSTA."
Kevinkin alkoi hermostua. "Tuo ei ole järin viisasta, Pandora. Voit vaikka satuttaa itsesi jos riehut tuolla tavoin."
"Se ei ole sinun ongelmasi. Päästä minut ULOS tai..."
Hän hapuili kädellään pöydällä olevaa vesilasiaan ja sai kun saikin sen sujautettua käteensä kenenkään huomaamatta.
"Tai sinä mitä? Ovet on lukittu, meitä on kolme miestä ja ase sinua vastaan. Mitä muuta sinä voit tehdä kuin antautua? Menetät kohta senkin mahdollisuuden, Rick odottaa jo kärsimättömänä käskyäni ampua sinut. Hän suorastaan nauttisi siitä."
Pandora suorastaan uhkui adrenaliinia ja päätti toimia aivan spontaanisti. Kävi miten kävi, hän olisi ainakin yrittänyt päästä karkuun. Ja mitä menetettävää hänellä olisi? Kukaan ei jäisi häntä kaipaamaan.
"Kyllä minä voin jotain tehdä.....nimittäin TÄMÄN!"
"Mit --"
"AAARGHHH!!!" mies huusi kun nukke roiskaisi hapokkaan limonadinsa tämän silmille.
"Tästä saat, senkin...senkin HIRVIÖ! Minun ja niiden muiden viattomien tyttöjen puolesta."
"Nyt...."
"Nyt on tilaisuuteni paeta."
Pandora pinkaisi juoksuun kun Kevin jäi pyyhkimään kirveleviä silmiään.
"Sinä kirottu tytönhupakko!!!" mies huusi hänen peräänsä ja yritti nähdä mihin tämä juoksi.
Pandora oli nähnyt parvekkeen oven astuessaan sisään asuntoon, ja juoksi nyt kohti sitä. Toivottavasti se vain olisi auki...
"Rick!" Kevin jatkoi huutamistaan nähdessään edes jotain. "Tapa se tyttö! TAPA SE!"
"Mielihyvin." mies vastasi ja levitti hymyn huulillensa. Tästä hän iloitsi.
Aseen piippu osoitti kohti juoksevaa Pandoraa. Hän latasi sen. Hän painoi liipasinta. Ja sitten kuului..........laukaus.
Pandora tunsi viiltävän kivun selässään, mutta se ei saanut häntä kaatumaan lattialle verta valuen. "Typerykset, minä en olekkaan tavallinen ihminen. Luodit eivät lävistä ihoani." hän ajatteli ja jatkoi juoksuaan kivusta huolimatta. Jotain oli kuitenkin mennyt rikki hänen sisällään.
Hänellä ei ollut aikaa epäröidä. Tämä oli ainoa keino päästä pois noiden vaarallisten miesten lähettyviltä.
Kaide tuntui liukkaalta sateen jälkeen. Pandora kapusi nopeasti niitä ylös ja istuutui reunalle. Nyt se oli menoa.
Tipahtaminen....se tuntui ikuisuudelta. Pandora ehti ajatella kaikkea tapahtunutta, ja toivoi että olisi saanut valita joitain asioita toisin.
Ensinnäkin hän olisi kertonut Davidille heti pystyttyään, että rakasti tätä.
Toiseksi: hän olisi pysynyt tämän rinnalla vaikka poika valitsikin Jaden.
Kolmanneksi: hänen ei olisi koskaan pitänyt luottaa Keviniin.
Ja neljänneksi...
Hänen olisi pitänyt tietää, että kovasta ja kestävästä ulkokuoresta huolimatta hän oli sisältä yhtä heikko kuin tavallinen ihminen...
XXXX
"Rick, olisitko ystävällinen ja hakisit tytön ruumiin parvekkeelta?" Kevin sanoi siihen sävyyn, kun siellä olisi vain lakastunut kukka ruukussaan. "En halua jätteitä asuntooni, voisit samalla viedä sen vaikkapa roskikseen."
Rick nyökkäsi sanaakaan sanomatta, ja käveli parvekkeelle. Hän oli tottunut tällaiseen, korjasi huonosti menneiden iltojen todisteet pois näkyviltä.
Juuri kun hän luuli pääsevänsä helpolla, parveke olikin tyhjä. Pandoraa ei näkynyt missään. "Kevin." hän huusi sisälle. "Se tyttö ei ole täällä."
"Mitä sä oikeen selität?" Kevin saapui vihaisena ovelle. "Tietenkin on, ei se nyt ole ilmaankaan kadonnu!"
Hän astui itsekkin ulos ja sai huomata että mies puhui totta. "Ääh, se pikku narttu varmaan putosi veripäissään alas pihalle. Tsekataan asia."
He nojautuivat kohti parvekkeen kaidetta ja kurkkasivat varovasti yli laidan. Taivaalta alkoi taas tipahtelemaan pisaroita.
Kuusi kerrosta alempana makasi Pandoran verinen ruumis piha-asfaltilla....
Miehet vetäytyivät nopeasti pois kaiteen luota. Johtuiko se kenties korkean paikan kammosta, vai siitä mitä he juuri näkivät. "Ei pyhä sylvi mikä sotku." Kevin voivotteli itsekseen.
Sitten hän kääntyi ilkikurisesti kohti Rickiä. "No onneksi se en ole minä joka sen siivoaa."
"Laita nyt jo tuo aseesi piiloon, meitähän aletaan heti epäillä jos joku näkee sen."
"Menet tuonne alas ja raahaat sen lihamössön pois parvekkeemme alta. Heitä roskiin tai pusikkoon tai...ihan minne ikinä tahdot. Ja tee se nopeasti."
"Mutta..." Rick epäröi. "Miksi juuri minä? Etkö voi tulla auttamaan?"
Kevin kääntyi poispäin miehestä ja käski tätä häipymään.
"Miksi tulisin, enhän minä häntä ampunut. Se olit sinä."
XXXX
"Perhanan Kevin, joudun aina siivoamaan sen sotkut. En edes tajua miksi enää ryhdyn tähän, useimmat tytöt kun näyttävät haluavan päästä hengestään."
"Tämä on kyllä vastenmielisin tapaus vähään aikaan. Niin paljon verta...se saa minut voimaan huonosti..."
Rick asteli nopesti pihalla vellovan verilammikon luokse ja katseli ympärilleen varoen ketään näkemästä itseään. Sitten hän suuntasi katseensa Pandoran ruumiseen...
...joka ei enää ollut siinä missä sen piti olla. "Mitä hittoa?" Rick ajatteli kauhuissaan.
"Minä en kyllä ala kenenkään veristä ruumista etsimään. Ei se ainakaan itsekseen ole voinut lähteä kävelemään. Oli miten oli, paras häipyä paikalta ennen kuin joku löytää minut....Sanon Kevinille että asia on hoidossa..." Hän kääntyi nopeasti kannoillaan ja juoksi takaisin asunnolle. Ehkä hän pelkäsi verisen tytön kostoa?
XXXX
Siinä tilassa Pandorasta ei olisi ollut kostamaan. Hän pääsi vaivoin liikkumaan eteenpäin, ja jokainen askel tuotti suurta tuskaa. Hän oli raahautunut pois putoamispaikalta viimeisin voimin, sillä ajatteli miesten tulevan viimeistelemään hänet jos hän olisi jäänyt paikalleen.
Nuken jokainen luu taisi olla murskana, mutta vahvan ulkokuoren takia hän sai itsensä pidettyä joten kuten kasassa.
Sisuskalut olivat myös mennyttä, eikä hän tiennyt kuinka kauan...ja kuinka pitkälle hän jaksaisi enää.
"Kunpa David vaan olisi täällä.."
"David..."
"David ole niin kiltti...."
Nukke lysähti kontalleen voimien loputtua.
"Ole niin kiltti ja pelasta minut...."
Pandora kääriytyi pieneksi rullaksi ja jäi kyyhöttämään talon nurkalle. Hänen silmänsä painoivat väkisin kiinni, ja hengitys tuntui hidastuvan.
Kuoleminen tuntui suorastaan houkuttelevalta.....
"Pandora...."
"Pandora....tule luokseni....."
Pandora avasi silmänsä ja hänen kasvoilleen tulvi valtava valoryöppy. "Kuka......kuka siellä...?" Ei vastausta.
"Pandora.........................tule luokseni...........................olen jo odottanutkin sinua..........."
"Pandora....."
"PANDORA!" joku huusi nuken korvan juuressa ja tämä hätkähti tajuisinsa.
"Huh, luulin jo menettäneeni sinut." Davidin rauhoittunut ääni jatkoi hänen yläpuolellaan.
"David, löysitkö sinä hänet?" Joanna huusi juostessaan poikaa kohti. Hän pysähtyi paikoilleen nähdessään tyttärensä. "Herranjumala, Pandora! Mitä sinulle on tapahtunut."
Pandora olisi tahtonut kertoa heille kaiken, muttei pystynyt. Se sattui liikaa. Jopa hymyileminen tuotti valtavia kipuja hänelle. David polvistui nuken vierelle ja siveli hellästi tämän hiuksia.
"Hyvä että löysimme sinut...ennen kuin mitään pahempaa tapahtui." Pojan kosketus tuntui nukesta hyvältä. Melkein tuntui kuin David tosiaan välittäisi hänestä. Sitten hän menetti puoliksi tajuntansa ja kaatui kohti maata.
David oli kuitenkin nopempi ja kaappasi nuken syliinsä. "Joanna, soita ambulanssi." poika huudahti hädissään ja katsoi naiseen päin, joka oli vain asettunut rauhallisesti istumaan hänen vierelleen.
"David...." Joanna aloitti murheellisena etsien oikeita sanoja. "Minä olen nähnyt tämän kohtauksen ennenkin, eikä se tule olemaan onnellinen. Ambulanssi ei ole tarpeen, he eivät voi auttaa. Kukaan ei voi, edes minä."
"Sinun on nyt aika hyvästellä Pandora..."
Davidin silmiin kihosti kuumia kyyneleitä. Hän laski hellästi kätensä Pandoran oman päälle ja katsoi tätä surullisena silmiin.
"Älä vielä luovuta, rakas Pandora. Meillä olisi vielä niin paljon koettavaa yhdessä."
"En kestäisi elää ilman sinua. Jos sinä lähdet, saammuu elämästäni se valo joka jaksaa pitää minut liikkeellä."
Pandora hymyili väkinäisesti, ja hengitti yhä katkonaisemmin. Hän pinnisti viimeiset voimansa vastatakseen Davidille: "Mutta sinä valitsit Jaden...etkä minut.....joten elämässäsi on uusi valo...."
"Hylkäät ja unohdat minut.....yhtä nopeasti kuin entinen perheeni..."
"Mutta älkää huoliko.....minua on tultu hakemaan...."
"Hän vie minut pois teidän elämästänne....en ole enää tiellä...."
"David, Jade oli oikeassa...."
"Kukaan ei rakasta tunteetonta nukkea..."
Pandora huokaisi vielä viimeisen kerran, ja jännitys katosi hänen vartalostaan. Nuken silmistä hiipui viimeinenkin elämän valo ja hän valui Davidin käsistä kylmälle ja märälle betonille. Kuolleena.
"EEEIIHH!" David huusi tuskissaan ja peitti kasvonsa käsillään.
"Pandora, älä jätä minua!"
"Sinä olet väärässä. Todella väärässä."
"MINÄ RAKASTAN SINUA. OLEN AINA RAKASTANUT."
