Tämän osan maistiaiset tarjottiin 4.10.09 klo 22-22:05. Se oli ihan spontaani ajatus, joten en ilmoittanut siitä aiemmin kuin 15min ennen tapahtumaa. Anteeksi jo joku pahoitti mielensä kun ei tiennyt asiasta/ehtinyt lukea... 8<

 

Ja tokavikaa osaa pukkaa... Nämä kuvat otin jo ennen kun ensimmäinen osa valmistui, koska Pandora/Valerie on vasta pieni niissä. Huomasin, että joitain aukkoja tässä osassa tulee olemaan, mutta koitan korjata ne tekstin avulla. Se johtuu siitä, etten silloin vielä tarkkaan tiennyt, millainen tarinasta tulisi. Anteeksi siis kovasti! 8< Kerron vaihteeksi minä-muodossa, koska tämä osa on oikeastaan Joannan muistelmia. Toivottavasti en sekoita teitä. Ja sitten lukemaan:

Ps. mun hemmetin pikkubroidi pelas johki 10 asti illalla pleikkarii mun korvan juures, ni kesti ennen ku pystyin alottamaan häiriöttä. -.

Pps. Tulipas kauhean kuvaileva osa, toivottavasti kestätte :/

 

 

"Olet minulle selityksen velkaa." David totesi käskevään sävyyn ja käänsi nopeasti katseensa pois Sebastianin kuvasta. "Miksi tämä salailu? Mikset vain suoraan sanonut meille kuka olet ja mitä olet tehnyt kaikki nämä vuodet kun tyttäresi on odottanut sinua autiossa talossa. Hän on varmasti tuntenut itsensä yksinäiseksi ja hylätyksi."

"Ei." Joannan rauhallinen ääni keskeytti pojan vauhkoamisen. "Siinä vaiheessa kun minä jätin tyttäreni, hän ei enää tuntenut mitään."

"Ole rauhassa, kerron kyllä kaiken." hän jatkoi ja otti mukavamman asennon tuolissaan. "Vien sinut aikaan, jolloin olin vielä nuori...."

XXXX

"Kuinka vanha luulet minun olevan David? 35? 40? Oikeasti lähenen jo pian 65 vuotta. Olen käyttänyt tutkimusryhmämme kehittelemää voidetta, jonka ansioista pystyn elämään kauemmin kuin muut ihmiset. Minulla on syyni siihen. Ja nyt varmasti kysyt, kuikan vanha Valerie, tai nykyisin Pandora, on? Voin kertoa sinulle, että hän olisi nykyisin noin 38-vuotias. Jos olisi saanut aikaa kasvaa..."

"Ollessani liki 26-vuotias nuori ja älykäs tiedenainen, sain kauhukseni kuulla etten koskaan pystyisi hankkimaan omia lapsia. Sitä tuskin olisi muutenkaan tapahtunut, sillä minulla ei pahemmin ollut aikaa seurustella työni ohella. Tieto kuitenkin murskasi haaveeni äitiydestä. Tuntui kun jotain olisi viety minulta, enkä koskaan saisi sitä takaisin."

"En kuitenkaan aikonut luovuttaa. Kerta käytössäni oli valtava määrä tietoa ja taitoa, päätin myös hyödyntää niitä. Tein valtavasti tutkintatyötä saadakseni tarpeeksi materiaalia siitä, kuinka voisin itse luoda itselleni lapsen."

"Omatuntoni soimasi ajoittain ja lopetin jopa välillä päämäärättömän etsimiseni. Kuinka kukaan osaisi, tai edes julkenisi leikkimään itse Jumalaa? Lopulta äidilliset viettini suorastaan huusivat sisälläni ulospääsyä, ja päätin yrittää..Seurauksista piittaamatta."

"Tein työni salassa muilta kollegoiltani. Tunsin itseni tohtori Frankensteiniksi, joka varmaan pian menettäisi järkensä ja loisi jotain...hirviömäistä."

"Loputtomien kokeilujen ja epäonnistumisien jälkeen olin varma, etten koskaan saisi häntä valmiiksi. Olin urhannut sille elottomalle torsolle lukemattomat unettomat yöt, ja silti kaikki tuntui leviävän käsiin. Yritin mahdollisimman tarkasti seurata ihmisen anatomiaa ja rakennetta, niin tarkasti kuin vain osasin. Mikään käyttämistäni materiaaleista ei ollut peräisin elävistä, tai edes kuolleista ihmisistä. Tyttäreni esiaste oli todellakin VAIN nukke."

"Kunnes viimein....................................................................................................sen sydän löi."

XXXX

"Hei rakas Cloe. Minulla on sinulle pian jotain näytettävää."

"Olen varma että te tulette toimeen keskenänne, kunhan tapaatte."

"Sitä ennen...annathan minulle anteeksi sen mitä teen? Lupaan ettei sinuun satu, se on vain pieni kirpaisu joka kestää hetken. Sen jälkeen lupaan kohdella sinua kuin kuningatarta, koko lopun elämääsi."

XXXX

"Niin...tarvitsin hieman rakkaan kissani DNA:ta saadakseni tyttäreni lopullisesti henkiin. Sen vuoksi hänellä on ne valkoiset kissankorvat. Ja miksi sitten kissan, eikä esimerkiksi koiran, hevosen, sammakon, tai vaikkapa ihmisen? Yksinkertaisesti siksi, että pidän kissoista. Ne ovat niin sulavia, niin kauniita, niin.......kaikkea sitä mitä ihailen. Ja viimein, kun viimeinenkin palanen oli loksahtanut paikoilleen, olin luonut VALERIEN."

"Katsoin kuinka hän haparoiden nousi ylös penkiltä kohti ääntäni, kun kutsuin häntä."

"Vaikka tyttäreni syntyi kuusi vuotiaan kokoisena, hän oli sisäisesti vielä vastasyntyneen tasolla. Valerie kasvoi ulkoisesti hitaammin kuin sisäisesti, siksi tarvitsin itsekkin nuorennusvoidetta pysyäkseni hänen kanssaan samassa tahdissa."

"Sydämeni sykähti ylitsevuotavasta onnesta, kun hän avatessaan silmänsä näki minut ja huusi "Äitiä". Tiesin siitä, että hän todellakin oli minun tyttäreni. Täydellinen, kaunis tyttäreni."

"Kuinka rakastinkaan häntä heti ensihetkestä alkaen...."

"Myöhemmin, kun Valerie osasi jo puhua, hän kertoi minulle mitä ajatteli sinä päivänä: "Kun avasin silmäni ensimmäistä kertaa, sinä seisoit siinä edessäni. Tunsin olevani maailman onnellisin olento". Hänkin siis tunsi sen, että kuuluimme toisillemme. Minä hänen äidikseen ja hän minun tyttärekseni. Siinä ei ollut mitään outoa, ei mitään epäilystäkään. "

"Me olimme perhe."

"Valerie tuli myös hyvin toimeen kissamme Cloen kanssa, joka johtunee heidän sisällään vellovista yhteisistä geeneistään. Cloea voisi kutsua melkein tyttäreni sijaissynnyttäjäksi, sillä ilman hänen apuaan en olisi koskaan saanut Valerieta elämääni."

"Valeriekin tiesi jollain tavalla heidän olevan kytköksissä toisiinsa."

XXXX

"Vuodet kuluivat, ja elimme tyttäreni kanssa aivan tavallista elämää. Hän oppi ajan saatossa puhumaan, kävelemään, ja toimimaan kuin normaali ihminen. Kukaan joka näki tyttäreni, ei koskaan tiennyt totuutta hänestä. He vain luulivat että hän sattui syntymään kissankorvat päässään, äitinsä kun oli töissä tieteen parissa. Ehkä se heistä oli jotenkin normaalia, ja sitä minä juuri toivoinkin. Valerie ei ollut mikään friikki tai hirviö, vaan vain tavallinen lapsukainen joka sattui syntymään hieman epätavallisesti."

"Toisinaan kissan geenit saivat minut huolestumaan, sillä tyttäreni vietti jopa liian paljon aikaa pelkkien kissojen kanssa."

"Hänen karattuaan eräänä yönä Cloen kanssa "metsästämään", päätin ettei sellainen sopisi normaalille lapselle. Niinpä ilmoitin hänet kouluun, jossa hän saisi viettää aikaa muiden lasten, muiden IHMISTEN kanssa."

"Valerie vain naurahti kun kerroin hänelle suunnitelmastani. "Miksi minun sinne täytyisi mennä? Minähän olen jo oppinut sinulta kaiken tarvittavan?"."

"Istahdin hänen vierelleen ja kerroin miten tärkeä osa ihmisten elämää koulussa käynti oli. Ilmeisesti puheeni tepsi, sillä hetkeä myöhemmin Valerie oli valmis lähtemään sinne vaikka saman tien."

"Hän lähti sinne riemua ja intoa puhisten....

"...ja palasi takaisin valmiiksi täytettyjen tehtäväkirjojen kanssa. "Nämä olivat niin helppoja, että tein ne kaikki ennen kuin opettaja ehti edes kertoa muille ensimmäisen sivun laskutavasta." Muistan kuinka ällistynyt olin hänen oppimiskyvystään, se oli ilmiömäinen."

"Yritimme kuitenkin jatkaa samaa rataa vielä muutaman päivän, jolloin Valerie oli jo ennättänyt lukion oppikirjoihin asti. Tilanne tuntui toivottomalta, en tiennyt mitä tekisin hänen kanssaan. Ala-asteen opettajat ja vanhemmat alkoivatkin jo kuiskia selkäni takana siitä, ettei lapseni ole aivan normaali. Sitä en kestänyt."

"Silloin soitin lehtori Kuuselalle, joka niihin aikoihin työskenteli ICU:ssa, eli Intelligent Chlidren's Universityssä. Hän oli ainoa toivoni. Sihänän taidatkin tuntea hänet, eikö vain David? Nykyisin se vanhus taitaa opettaa sinua yliopistollasi. Mikä uran alennus, mutta sitä se vanhuus teettää. Kun pää ei enää toimi niin kuin ennen, sitä on luovuttava tärkeistä asioista."

"Pyysin häntä kohteliaasti ottamaan Valerien sisään kouluun, me kun olimme vanhoja tuttuja tutkimusten yhteydestä."

"On se ihmeellistä, miten paljon suhteet vaikutusvaltaisiin ihmisiin helpottavat elämää ja avaavat ovia muiden tavoittamattomissa oleviin etuoikeuksiin. Olin helpottunut saadessani myöntävän vastauksen. Olinhan sentään "luotettava vanha ystävä", lehtori Kuuselaa lainatakseni."

"Kiitollisena tästä tilaisuudesta pyysin hänet vielä syömään illallisen ajaksi. Olihan miehen myös hyvä nähdä tyttäreni, jolloin hänen olisi helpompaa seurata ja raportoida tämän sopeutumisesta ja kehityksestä minulle. Ajattelin vain Valerien parasta, ja siksi pyysinkin Kuuselaa katsomaan että kaikki sujuu hyvin."

"Sinulla toden totta on aivan ilmiömäinen tytär, neiti Rendel. En ole koskaan nähny noin kaunista ja älykästä lasta."

"Hän oli oikeassa. Tunsin olevani todella ylpeä tyttärestäni, en luomuksestani. Minulle hän oli kaikki kaikessa, ainoa ihminen jota todella rakastin. Huomaat varmaan käyttämin sanan "ihminen"? Ehkä se kuulostaa kosvissasi jotenkin luonnottomalta, mutta ajattele nyt itsekkin. Pandora elää, hengittää, hänen sydämensä lyö...ja...lopun kuulet myöhemmin, silloin varmaan osaat itsekkin valita kantasi siitä, mikä hän on."

"Aivan kuten normaalit lapset, myös Valerie rakasti satuja sydämensä kyllyydestä. Istuimme alas lattialle aina kun aikaa riitti, ja luimme hänen lempisatujaan uudelleen ja uudelleen loputtomia kertoja."

"Eikö sinustakin ole aika ironista, että hän ei koskaan kyllästynyt kuuntelemaa Pinokkiota, tarinaa nukkepojasta joka tahtoi kasvaa oikeaksi pojaksi?"

"Äiti, jonain päivänä minäkin kasvan oikeaksi tytöksi." hän totesi aina tarinan loputtua. Tunsin sydämessäni piston tajuttuani että hän tiesi olevansa erilainen kuin muut. Varsinkin kun hän kasvoi vuosi vuodelta vanhemmaksi, ja alkoi ymmärtämään enemmän ympärillään tapahtuvista asioista. Tunsin kuinka asettamani kulissit romahtivat pikkuhiljaa hänen ympäriltään. Valerie oli melkein kuin muut, mutta aina vain melkein. Hänestä ei koskaan kasvaisi oikeaa tyttöä."

"Miten väärässä minä olinkaan. Jos olisin tiennyt mihin hän.....mihin HE olisivat pystyneet... En olisi ikinä yrittänyt luoda Sebastiania. Se vain sotki kaiken."

XXXX

"Valerie viihtyi ilmeisen hyvin uudessa koulussaan. Hänestä tuli sosiaalisempi ja avoimempi muita kohtaan, ja kissamaiset outoudet katosivat hänen tavoistaan."

"Jännitin hänen uuden syyslukukauden ensimmäisenä päivänä, kuinka tasokokeet menisivät. Niiden perusteella valittiin koulun eliitit omaan ryhmäänsä muista oppilaista. Toivoimme Valerien kanssa hartaasti, että hän tulisi valituksi. Hän taisi silloin olla jo 13."

"Päästyään kotiin hän kiiruhti juoksu jalkaa luokseni heiluttaen koevastauksia kädessään."

"Äiti! Äiti! Katso mitä minä sain" hän huusi riemuissaan ja pomppii sinne tänne pystymättä pysymään aloillaan. "Minä tein sen äiti, pääsin eliittiluokalle! Pääsin parhaista parhaimpien joukkoon!"

"Tulos oli todella mieluinen meille molemmille. Eliittiluokan oppilailla oli valmistuttuaan vapaa pääsy aivan minne tahansa he halusivatkaan töihin ja kouluun. Kaikki ovet olivat avoinna tyttärelleni, ja sitä minä juuri halusinkin. Tahdoin antaa hänelle kaiken, ja nyt hän todellakin saisi sen. Ainakin yhtä pientä poikkeusta lukuunottamatta......."

XXXX

"Äiti..." Valerie lähestyi minua epäröiden muutamaa päivää myöhemmin. Hänen päällään ei ollut muuta kuin alushousut, ja tajusin hänen tuijotelleen omia nukenomaisia raajojaan taas peilin edessä. "Sitten kun olen vanha ja pääsen työskentelemään tutkimuslaitoksessa, niin.... Voinko sitten keksiä jonkin aineen jolla voin tehdä itsestäni aidon ihmisen?"

"Katsoin tytärtäni surumielisesti hymyillen, hän oli niin vakaasti vuosikaudet tahtonut olla oikea ihminen, enkä minä voinut auttaa häntä siinä asiassa. Olin saanut aikaan vain jotain melkein aitoa, josta kuitenkin puuttui se viimeinen silaus. "Kultaseni, sinä olet sopiva minulle ja kaikille muille juuri tuollaisena kuin olet. Älä ikinä yritä muuttua miksikään muuksi." Halasin ja suukotin häntä loputtoman ajan vakuutellen hänelle, että kaikki oli hyvin juuri näin."

"Valerie ei kuitenkaan tahtonut jättää asiaa siihen, vaan hän sulkeutui työhuoneeseeni satukirja kädessään, ja aloitti Pinokkion alusta." Itse istahtin keittiön pöydän ääreen miettimään sitä, mikä puuttuva ominaisuus tyttäreltäni uupui.Olisiko syynä kenties ihmisen sielu, jonka vain itse Jumala voisi heille antaa?"

XXXX

"Valerie kasvoi suorastaan silmissä. Tuntui, kun hän vasta eilen olisi herännyt henkiin ja täyttänyt elämäni ihanalla energisyydellään, tuonut valoa ainaiseen pimeyteen. Hänen ollessaan 17 tunsin kuitenkin taas sisälläni kaihertavan huolen. Kukaan ei koskaan käynyt meillä."

"Koitin kysellä asiaa häneltä, mutta sain vastaukseksi ainaisen "eivät he ehdi, on niin paljon läksyjä." -vastauksen. Se ei kuitenkaan mennyt läpi, sillä hän ei ainakaan itse koskaan tuonut ainuttakaan koulukirjaa kotiin."

"Lehtori Kuuselalta kuulin, ettei tyttärelläni ollut ilmeisesti ainuttakaan ystävää, jonka kanssa hän olisi viettänyt aikaansa koulun ylkopuolella. Ilmeisesti kukaan ei ollut lähestynyt häntä, ja se sai tytön tuntemaan itsensä ulkopuoliseksi."

"Aivan kuin he arvaisivat, ettei hän ollut kokonaan ihminen... En antaisi kuitenkaan tyttäreni kärsivän erilaisuudestaan."

"Siksi päätinkin luoda Hänet...."

XXXX

"Valerien täyttäessä 18 tuntui kuin olisin menettänyt iäksi pienen, viattoman tyttäreni. Hänen oli viimein aika kasvaa ulkoisesti, ja se taisi ollakin helpotus sekä minulle, että myös hänelle. Lapsen kengissä asteleminen niin pitkään ei varmasti tuntunut luontevalta, saatikka sitten normaalilta muiden silmissä."

"Pyysin häntä esittämään toiveen kynttilöiden edessä ennen kuin puhaltaisi ne, aivan kuten tein joka vuosi. Ja jälleen kerran hän pyysi toiveekseen saavansa muuttua ihmiseksi. Se oli niin sydäntä riipaisevaa."

"Katsoin, kuinka tyttäreni kasvoi pituutta aivan silmieni edessä. Hänen jäsenistään tuli pidemmät ja sirommat, hänen kasvonsa olivat mitä kauneimmat, ja ne silmät.........ne olivat jotain ainutlaatuista. Tyttärestäni oli tullut nuori kaunis nainen."

"Minulla on sinulle yllätys." hykertelin yksinäni saadessani viimein esitellä hänelle salassa pitämäni lahjan."

"Olen aivan varma että tulette toimeen keskenänne."

"Pyysin häntä seuraamaan itseäni työhuoneelleni, jonne olin piilottanut lahjani."

"Valerie...."

"....saanko esitellä sinulle veljesi Sebastianin."

"Sebastian...hän oli aivan toisenlainen kuin Valerie. Hän oli toinen luomani "ihminen", joka ei kuitenkaan "syntynyt" vauvana kuten tyttäreni. Manipuloin ikäkäyriä ja pihistin naapurin kollilta DNA:ta hänelle, sillä Cloe ei sitä enää kyennyt luovuttamaan pysymällä itse hengissä. Enkä todellakaan tahtonut tehdä pahaa kissalleni. Sebastian siis syntyi liki 20-vuotiaana miehenalkuna, ja osasi jo toimia itsenäisesti ohjelmointini avulla. Häntä ei  tarvinnut opettaa samalla lailla kun Valerieta."

"Olin iloinen nähdessäni miten lämpimästi nuoret ottivat toisensa vastaan."

"Hauska tavata sinut viimein, Valerie. Minä olen Sebastian." poika tervehti iloisena tytärtäni."

"Olin niin innoissani onnistuessani uudesta perheenjäsenestäni, etten edes tajunnut miten itsekäs olin kun ajattelin heidät heti sisaruksiksi. Eihän heissä ollut mitään muuta yhteistä kuin, se että minä satuin luomaan heidät."

"Ihmisen tahtoja ja tunteita on turha yrittää rajata, sen olen oppinut kantapään kautta eläessäni tämän pitkän ja yksinäisen elämäni, David. Oli väärin uskotella, että Sebastian ja Valerie haluaisivat olla vain sisaruksia, nyt kun olin viimein antanut heidän tutustua johonkuhun kaltaiseensa. Luulen, että he rakastuivat toisiinsa heti ensisilmäyksellä, mutteivät tahtoneet loukata MINUN tunteitani paljastamalla sitä."

XXXX

"Lapseni, joiksi heitä kutsun heidän keskinäisestä suhteestaan huolimatta, viettivät keskenään kaiken koulun ulkopuolisen ajan. Olin iloinen, että heillä sentään oli toisensa johon turvautua, kerta muut ihmiset eivät uskaltaneet tutustua heihin. Minusta se oli niin ennakkoluuloista, niin julmaa. Ei ketään hieman erilaista saisi hyljeksiä. Onnekseni Valerie ja Sebastian vähät välittivät siitä mitä heistä puhuttiin, ja kuinka heitä silloin tällöin osoiteltiin selän takana."

"Vaikka itsekkin näin miten läheiset välit heillä oli, tahdoin ummistaa silmäni totuudelta. Minä halusin pitää heidät vain sisaruksina, joten näin sen minkä halusinkin, enkä koko totuutta, joka väistämättä tahtoi murskata pienen kotimme arjen. Lopulta en vain pystynyt taistelemaan sitä vastaan."

XXXX

"Tunsin olevani ulkopuolinen omassa talossani. Heti Sebastianin liityttyä kuvioihin Valerie ei enää muuta tehnytkään kun jutellut tälle ja huokaillut salaa hänen peräänsä. He eivät noteeranneet olemassaoloani ja käyttäytyivät kuin vastarakastuneet. Aloin tuntea levottomuutta, olisiko heidäb välillään tosiaan jotain syvempää kuin sisarrakkaus?"

"Juuri kun ajattelin kysyä asiasta heiltä, Sebastian poistui paikalta jättäen minut kahdestaan tyttäreni kanssa pöytään."

"Valerie käännähti puoleeni ja kertoi jotain ennenkuulumatonta: "Äiti....Olen tullut siihen päätökseen, etten enää tahdokkaan yrittää tulla ihmiseksi."

"Olen tajunnut, että sen tavoittelu ilman oikeaa tapaa on aivan turhaa. Minä pystyn siihen äiti, tiedän sen..."

"....mutta en kuitenkaan yksin. Tiedäthän sanonna: Rakkaus on lääke kaikkeen. Se on siis varmasti minunkin tarvitseman lääke." Tunsin kuinka vatsassani muljahti. Tiesin etten voisi enää kulkea sokeana kodissamme."

"Tiesin etten voisi enää pitää heitä erillään toisistaan. He olivat ilmeisesti kuin luodut toisilleen."

"Mutten koskaan olisi halunnut heidän yrittävän muuttua toisenlaisiksi kuin he olivat. Se koituii pienen perheemme tuhoksi."

XXXX

"Valerie..?" Sebastian kuiskasi kun asettui "sisarensa" vierelle nukkumaan. "Pian...pian me olemme aivan kuten muutkin, ja voimme aloittaa yhteisen elämämme."

XXXX

"Muutamaa kuukautta myöhemmin olin viimein saanut koottua tarpeeksi rohkeutta kertoa lapsilleni päätöksestäni. Oli aika hyväksyä se mitä silmieni edessä tapahtui."

"Kutsuin heidät sisälle..."

"..ja he saapuivat kysyen "mitä nyt äiti, tarvitsetko apuamme jossain?" Heidän viattomat hymynsä sivalsivat uuden haavan sydämeeni. He olivat valinneet toisensa, eivät sisaruksina, vaan rakastavaisina. Ja koska tahdoin vain heidän parastaan,  en tahtonut estellä sitä mitenkään."

"Valerie rakas..." Aloitin kyyneliä pidätellen ja yritin pysyä rohkaisevana ja kannustavana. "Olen päättänyt hyväksyä sinun ja Sebastianin tunteet, te ette millään tavalla loukkaa minua rakastamalla toisianne. Lopetetaan tämä salailu ja eletään asian kanssa samalla lailla kuin ennen. Te olette minun lapsiani, minun perhettäni, aina."

"Mutta tahdon kuitenkin varoittaa teitä... Olkaa varovaisia toiveidenne kanssa, ne voivat kääntyä vielä teitä vastaan."

XXXX

"Vakuuttuneina kuitenkin voimistaan he päättivät yrittää..."

"Ja silloin tuli se kohtalokas päivä."

"Arvasin, etteivät korkeammat voimat anna sieluttomien luomusteni tavoitella lopullista ihmisyyttä ilman rangaistusta. Saavuttuani kotiin töistä tein karmean löydön olohuoneemme lattialta."

"Valerie oli polvistuneena Sebastianin tärisevät ja verisen kehon ylle, ja itki vuolaasti."

"Äiti...me epäonnistuimme." hän nyyhkytti apuapyytävästi. "Sebastian, hän oli liian heikko...Hän vain murtui kesken prosessin."

"Jos olin...jos olisin tiennyt ettei hän ole niin kuin minä, ettei hän ole niin AITO kuin minä, en olisi koskaan suostunut tähän. En tahdo menettää häntä, äiti. Miksi...." hän laski poikani elottoman ruumiin varovasti lattialle ja kääntyi minuun päin."

"Miksi sinä teit hänestä HEIKON, äiti! Sebastian ei ole niin kuin minä, hän on vain nukke! Et tehnyt häntä kuten minua, teit vain halvan kopion joka ei..."

"Joka ei oikeasti ole mitään muuta kuin ohjelmoitu robotti. Mikset kertonut? MIKSI?"

"Valerie." ääneni tärisi tajuttuani etten tosiaankaan ollut yrittänyt Sebastiania luodessani niin paljon kuin tyttäreni kohdalla. Pojan tunteet olivat todellakin vain ohjemoituja, eikä hän ollut millään tasolla tämän vertainen. "Valerie anna anteeksi...en koskaan ajatellut että te oikeasti aiotte yrittää muuttumisprosessia."

"Katsoin kuinka lohduttomaksi olin tehny hänet, ja tuntui kun sydämeni olisi revitty rinnastani. "Anna anteeksi kulta, tahdoin vain tehdä sinut onnelliseksi. Mene huoneeseesi odottamaan, yritän saada Sebastianin korjattua."

XXXX

"Kaikki..."

"Kaikki on mennyttä..."

XXXX

"Yritin päiväkausia saada Sebastiania virkoamaan, tuloksetta. Siinä suhteessa hänkin oli ihmisenkaltainen, olin onnistunut luomaan nuken joka eli vain kerran ja kuoli sitten pystymättä enää herätä henkiin samana henkilönä. Viimein minun oli luovuttettava, ja kerrottava asiasta Valerielle, joka vain kyyhötti huoneessaan eikä koskaan poistunut sieltä."

"Kulta pieni..." sanoin itsekkin itkua pidätellen. Sebastianin poislähtö tuntui lähes yhtä tuskalliselta kuin Valeriesta, voin vain kuvitella miten häneen sattui. "Yritin kaikkeni mutta...olen pahoillani. Sebastian on poissa,eikä koskaan enää palaa. Tahdotko tulla kanssani sanomaan hänelle viimeiset sanat?"

"Tyttäreni purskahti vielä sydäntäsärkevämpään itkuun, enkä tiennyt mitä olisin sanonut tai tehnyt. Päätin, että viisainta oli vain jättää hänet yksin, sitä hän nyt eniten kaipasi. Lohduttaisin häntä sitten kun aika olisi oikea."

"Ennen kuin lähdin hautaamaan Sebastiania, päästin minäkin oman inhimillisen puoleni esille. Itkin. En ole eläissäni itkenyt niin paljon, ellei Valerien poislähtöä lasketa..."

XXXX

"Yritin saada häntä jalkeille huoneestaan kuukausia tapahtumien jälkeen, saada hänet taas normaalin elämän pariin. Mutta hän kieltäytyi...Jouduin katsomaan vierestä kuinka tyttäreni kärsi, enkä pystynyt tekemään mitään. Tunsin itseni maailman huonoimmaksi äidiksi."

"Eräänä iltana hän kuitenkin asteli luokseni anoen että tekisin hänen tuskastaan lopun. "Ole kiltti äiti, en kestä tätä enää. Tuntuu kuin elämästäni olisi lähtenyt sisältö, että se olisi vain tyhjää täynnä." Lupasin tehdä hänen puolestaan aivan mitä vain, kunhan hänen tuskansa vain laantuisi."

"Ihmeekseni hän nousi ylös lattialta ja kysyi hämmästyneenä: "Tekisitkö tosiaan äit, aivan mitä tahansa?" Nyökkäsin. Hän asetti kätensä rintaansa vasten ja pian hänen ympärillään leijui outoja, kirkkaita valoja. Henkäisin järkytyksestä. Hän aikoi vetää sielunsa ulos itsestään. Sielun, jonka olemassaolosta en tiennyt."

"Älä pelkää äiti." tyttäreni sanoi lohduttavasti, aivan kuin minä olisin se joka tässä kaipasi lohdutusta. "Sain sen sinä päivänä kun synnyin, sain sen sinun rakkautesi avulla. Sebastianilla ei ollutkaan sielua, koska et tehny häntä yhtälaisella rakkaudella kuin minut. Sielu ei tule Jumalalta, se tulee siltä kuka on luonut jotain rakkaudesta. Aivan kuten taiteilijan maalaus tai kokin ruoka saa sielun, jos sille on ammentanut kaiken rakkauden. Me olisimme voineet luoda toisistamme aidon ihmisen, jos vain tunteemme olisivat olleet molemminpuolisesti aitoja. Mutta olin väärässä. Annan tämän siksi sinulle säilöön, pistä se hyvään talteen. En tahdo hylätä siinua, mutten kestä tätä tunnetta,joka repii koko ruumiini riekaleiksi siltäni. Herään taas eloon, kun joku tahtoo antaa minulle uuden mahdollisuuden elämään, ihmisyyteen ja rakkauteen. Jää hyvästi äiti, rakastan sinua aina..."

"Hän ammensi koko sisällään olleen valopilven kohti minua, ja lysähti sen jälkeen elottomana lattialle ennen kuin ehdin estellä häntä."

"Tuska...se tuntui olevan poissa hänestä, ja jäljelle jäi hänen tyhjä katseensa vaille elämänkipinää. Tyttäreni oli kuollut. En saisi häntä enää koskaan takaisin."

"Sielu, jonka hän jätti minun vartioitavaksi, lämmitti yhä käsieni alla. Päätin piilottaa sen ja Valerien paikkaan, josta kukaan väärä henkilö ei häntä löytäisi."

"En millään olisi halunnut luopua hänestä, se tuntui maailmanlopulta. Tiesin kuitenkin, etten itse saisi tytärtäni enää elämään. Yritin sitä, monestikkin, mutta hänen sielunsa ei suostunut enää palaamaan ruumiiseensa jonka se oli jättänyt."

"Puin hänet kauniisiin vaatteisiin ja asetin työhuoneeni penkille istumaan. Hän näytti aivan kuin nukkuvan, ikuista ja levollista unta hymy huulillaan. Toivoin että hän saisi nyt rauhan."

"Muutin pois talosta ja katosin kaupungista vähin äänin. Lukitsin talon ja pihaportin, eikä kukaan ilmeisesti koskaan uskaltanut tulla tontille. Puhuttiin murhasta, kidnappauksesta, karkauksesta yrityksemme rahojen kanssa. Kaikesta. Mutta kukaan ei koskaan saanut tietää totuutta, ennen kuin nyt kun itse siitä kerron, David."

"Jätin Valerien luokse lippaan, joka kätki sisälleen hänen sielunsa. Sen avaaja, jos hän vain sen sallisi, saisi sielun palaamaan takaisin ruumiiseen. Ajattele, kaikista ihmisistä hän päätti valita sinut. Luulen sen johtuvan siitä, että muistutat ulkoisesti ja luonteeltasi aika paljon edesmennyttä Sebastiania."

"Mutta mitä teen täällä kaupungissa taas, varmaan kysyt? En tietenkään voinut hylätä lastani lopullisesti, ei kukaan rakastava äiti voisi. Palasin takaisin noin kymmenen vuotta sitten, uudella nimellä, uudella osoitteella, uudella ulkonäöllä. Kukaan ei edes epäillyt, vaikka nimeni Joanna Randol muistuttaa kovasti vanhaa nimeäni Jennie Rendel. Täälläpäin ollaan niin sinisilmäisiä. Asetuin asumaan vanhan taloni lähistölle, ja pidin tarkkaan silmällä "nukkuvaa" tytärtäni. Kukaan ei koskaan kuitenkaan käynyt lähelläkään taloa ennen sinua. Yritin itsekkin vielä monesti avata lipasta, mutta sen sisältö oli joka kerta tyhjyyttä täynnä. Minä en ollut se, joka antaisin hänelle uuden mahdollisuuden, se olit SINÄ. Ja jos hän koskaan epäilisi päätöstään, hän voisi itse avata taas lippaan ja päästää sielunsa takaisin sen sisäll---"

"Anteeksi, minun on nyt pakko mennä tarkistamaan eräs asia." David keskeytti Joannan tarinan ja ryntäsi ulos asunnosta.

Hänelle tuli Joannan viimeisistä sanoista epäluulo, jonka hän tahtoi karistaa mielestään tarkistamalla asian. Poika juoksi ylös rappusia, avasi hapuillen asunnon oven ja ryntäsi lippaan luokse. Joanna oli juossut hänen perässään...

"EIIIHHH!!!" hänen tuskainen huutonsa kaikui koko talossa.

"Lipas! Lipas on poissa! TÄMÄ ON KATASTROFI!"

Joanna kääntyi järkyttyneenä poispäin pojasta ja piteli päätään.

"Ainoa katastrofimme ei ole se, että lipas on poissa.." hän vaikersi.

"Todellinen katastrofi on se, että Pandora tietää kuinka sitä käytetään. Menin vahingossa kertomaan hänelle siitä."

 

Huhuu, nyt jäi jännään kohtaan 8))) Ette varmaan nyt pysy nahoissanne kun viimeistä osaa viedään! Tästä tuli vähän sotkuinen osa, voin selittää teille lyhyesti jos joku jäi epäselväksi:

Pandora siis syntyi lähes ihmisenä, ainoastaan sen keho oli kuin nukella

Se halus kokonaan ihmiseks = ihmisen keho. Muutenhan sillä oli kaikki mitä "meillä ihmisillä"

Aidon rakkauden avulla se ois voinu Sebastianin kanssa muuttua ihmisiks kokonaan, mutta koska Sebastian oli vain ohjelmoitu kone, se ei osannu rakastaa oikeesti = se hajos ja kuoli

Jäikö vielä jotain epäselvää? :D

Saa kommentoida risuja ja ruusuja! Mutta rakentavasti!

Ps. Kuka teistä bongasi etusivun sloganin tästä osasta? ;)