Viimeinkin, monen kommelluksen jälkeen pääsen jatkamaan Pandoran tarinaa. :) Oli muuten aika paniikissa ku pelit meni sekasin, et saanko kopioitua kaikki tärkeet tiedostot mitä tarviin uudelleen asennuksessa. ;O Ja onneks kaikki oli sit tallella. <3 Ja sitten osan pariin:

 

XXXX

Kymmentä minuuttia myöhemmin David ja Pandora seisoivat Joacimin asunnon ulkopuolella.

Poika oli ilmeisesti kytännyt pidemmänkin aikaa ikkunasta, sillä hän pinkaisi ulos ovesta sillä samalla sekunnilla, kun Davidin käsi kosketti ovikelloa. "Tulittehan te vihdoin, luulin jo että huijasit minua etkä siksi ilmesty paikalle."

David katsahti merkitsevästi Pandoran suuntaan: "Noh, meille tuli pieni mutka matkaan, mutta täällä me nyt olemme."

Joacim oli ollut niin täpinöissään ystävänsä tulosta, ettei melkein muistanut edes vierailun syytä. "Aaa! Aivan, aivan. Sinä olet siis se Davidin ihmenukke. Pandorahan sinä olit, eikö niin?" Nukke nyökytti iloisesti päätään: "Kyllä, ja sinä olet se Joacim, josta David aina kertoo. Et sinä vaikuta niin hölmöltä kun mitä hän sanoo."

"Vai olen minä hölmö,niinkö?" poika kääntyi Davidiin päin ja muksaisi tätä leikillään. "Minä sinulle hölmöt näytän, kunhan olette tulleet sisälle."

Joacim hätisti vieraat edellään sisälle ja pyysi heitä istuutumaan olohuoneen sohville. David alkoi ystävänsä pyynnöstä selostaa kaiken mitä oli tapahtunut heidän erottuaan hylätyn talon luona, ja Joacimin ilme muuttui tarinan myötä yhtä hämmästyneemmäksi.

Poika tuijotti herkeämättä Pandoran suuntaan, eikä oikein tiennyt mitä ajattelisi tästä.

"Mutta...mitä ajattelit tehdä hänen kanssaan jatkossa? Aikooko hän asua luonasi? Aiotko etsiä hänen omistajansa.........tai siis perheensä, vai mitä oikein ajattelit?" hän kysyi Davidin lopetettua.

Kysymykset olivat Davidille niin tuttuja ja monesti mietittyjä, mutta edelleen häneltä puuttuivat oikeat vastaukset. Hänellä ei kerta kaikkiaan ollut aavistustakaan mitä hän tekisi. "Ööö...Pandora saa luvan asua luonani niin kauan kun tarvitsee paikan missä oleskella."

"Vai niin..." Joacim hymähti ystävällee salamyhkäisesti: "Mutta silloinhan minä voin myös katsoa hänen peräänsä jos sinulla on....jotain menoa. Tiedäthän?" David pyöräytti silmiään ja oli tekemässä Pandoran kanssa lähtöä, mutta Joacim nousi paikaltaan ja asteli Pandoran luokse. "Mitä sanot pikku-P, mitäs jos me vietettäisiin sinun kanssa aikaa aina silloin tällöin kun David on jossain?"

Pandora oli vielä sen verran viattoman tietämätön, ettei tajunnut Joacimin iskuyritystä. "Ei kiitos, viihdyn ihan hyvin yksinkin kun David on koulussa. Pidän enemmän television katselusta."

Joacim oli ihmeissään saamistaan rukkasista, sillä yleensä tytöt suorastaan jonottivat saadakseen viettää aikaa hänen kanssaan. "Jaa....noh....mmm...ei sitten...." hän totesi pettyneenä haukottelevalle Pandoralle, ja David näki siinä tilaisuuden päästä viimeinkin kotiin nukkumaan.

"Olen pahoillani Joacim, mutta emme voi viipyä enää pidempään." hän esitti olevansa syvästi pahoillaan. "Tiedäthän, se yksi kouluprojekti on kesken ja aikainen herätys ja Pandorakin on jo väsynyt ja..." Joacim taisi jo tajuta ettei hänen seuraansa enää kaivattu, ja sanoi hyvät yöt vierailleen ennen kuin David ehti jatkaa lausettaan: "Kyllä sinä voit ihan suoraankin sanoa jos ette tahdo enää olla täällä."

Pandora ja David kiittivät poikaa ja toivottivat tällekkin hyvää yötä. Erityisesti Pandoran hurmaava hymy sai Joacimin sydämen hakkaamaan pari ylimääräistä lyöntiä. "Älä luulekkaan että luovuttaisin yhdistä rukkasista." poika sanoi tytölle mielessään ja hänen naamalleen levisi itsevarma ilme. "Olen varma että vielä sinäkin lankeat jalkoihini, aivan kuten kaikki muutkin tytöt."

XXXX

Ennen kotiin palaamista Pandora ja David pysähtyivät kadulle keskustelemaan siitä mitä he söisivät vielä sinä iltana. "Tehdään kana-nuudelikeittoa, David. Jooko jooko jooko?" Pandora aneli koiranpentuilmeellään pojalta. David oli ensin vakaasti sitä mieltä, että tahtoo makaronilaatikkoa, mutta nähdessään nuken ilmeen hänen oli tapansa mukaan annettava periksi. Pandora oli niin suloisen näköinen. "Ääh, sinä voitit. Saat nuudelisoppasi." Kaksikko oli niin keskittynyt kinasteluunsa, etteivät huomanneet miestä joka oli pysähtynyt heidän vierelleen.

"Anteeksi." mies sanoi hiljaisella äänellä kuin häpeillen keskeytystä. David ja Pandora kääntyivät häneen päin kysyvä katse kasvoillaan.

"Niin tuota.." mies jatkoi huomattuaan saavansa puheenvuoron. "Huomasin vain tässä ohikulkiessani, että miten ihanat korvat sinulla onkaan!" Kohteliaisuus oli selvästikkin osoitettu Pandoralle.

"Saanen esitellä itseni. Olen Colin Darft ja omistan erään kahvilan tässä lähellä. Olen tällä hetkellä yhtä työntekijää vailla ja sinä olisit noine korvinesi täydellinen lisäys joukkoomme. Mitä sanoisit jos tarjoaisin sinulle töitä?"

Pandora vaikutte heti todella innostuneelta. Mies kertoi vielä tarkemmin millaisesta työstä olisi kyse, ja nuken ilme oli suorastaan haltioitunut. Töitä. Kahvilasta. Muiden kanssa. Ja heilläkin olisi eriskummalliset korvat. Davidkin vaikutti olevan hyvillään saatuaan Pandoralle jotain tekemistä päivisin.

"Hyvä on, minä otan sen työn." Pandora sanoi miehen lopetettua mainospuheensa. "Koska voin aloittaa?"

"Mukava että olet noin innoissasi." mies hymähteli mielissään. "Aloitetaan kumminkin sillä, että tulet tekemään työsopimuksesi ylihuomenna kahvilaamme. Löydät sinne kävelemällä tämän kadun päähän ja kääntymällä sitten vasemmalle. Iso punainen tiilitalo, jota et voi olla huomaamatta."

Tässä vaiheessa sivummalla pysytellyt David astui esiin: "Saanhan tulla mukaan tekemään sopimusta, ystävälläni kun ei ole kokemusta tällaisesta."

Colin nosti peukkunsa pystyyn suostumuksen merkiksi. "Selvä, tapaamme siis ylihuomenna. Tervetuloa taloon." Sen jälkeen hän sanoi näkemisiin ja jatkoi matkaansa. Pandora ja David katsoivat toisiaan hymy huulillaan ja kävelivät kotiin kylmän tuulen tuivertaessa vasten heidän kasvojaan.

XXXX

Pandora oli koko loppuillan hyvin vaitonainen. Aluksi hän oli intoillut koko matkan kotiin uudesta työstään, mutta hänen hyväntuulisuutensa vaihtui aivan silmänräpäyksessä alakuloon ja vaitonaisuuteen. Davidin mieltä asia askarrutti, ja hänen oli pakko saada helpotettua nuken oloa jollain tapaa.

"Haittaako jos istahdan tähän hetkeksi?" poika kysyi asettuessaan Pandoran vierelle makaamaan. Nukke vain ynähti hiljaa ja David otaksui sen olevan kyllä. Heidän välilleen laskeutui syvä hiljaisuus. "Kuule, ei sinun ole pakko mennä sinne työpaikkaan jos et halua. Senhän voi vielä perua." David totesi hetken kuluttua kun Pandora ei itse aloittanut keskustelua. "Älä sitä huoli."

"Ei se sitä ole..." nukke kuiskasi niin hiljaa että David tuskin kuuli. "Mitä sitten? Miksi pidät mykkäkoulua ja olet niin masentuneen näköinen"

Pandora nousi istumaan kääntäen selän pojalle. "Koska minä pelkään..." hän sanoi ja piti pitkän tauon ennen kuin jatkoi. "Pelkään, ettei minusta pidetäkkään. Pelkään etten osaa tehdä mitään. Pelkään, että minua ---"

"-- että minua pidetään täysin turhana. Sitä varmaan vanha perheenikin ajatteli. Olen täysin turha kaikkien mielestä." Pandoran silmät täyttyivät kyynelistä ja hän yritti peittää niitä Davidin näkyviltä. Hänen epävarma ja karhea äänensä saivat kuitenkin pojan tajuamaan hänen itkevän.

David nousi sanattomana sängyltä ja käveli nuken luokse.

"Ssshhh, älä itke pieni Pandora." poika kuiskasi hiljaa kietoessaan kätensä kyynelehtivän Pandoran ympärille. "KUKAAN ei pidä sinua turhana. En ainakaan minä. Olet maailman kiltein ja kultaisin olento, mitä tiedän."

Niiskutus loppui, ja nukke kääntyi kannoillaan. Hän tajusi olevansa aivan kasvotusten Davidin kanssa.

"Oletko.....oletko tosiaan sitä mieltä?" hän kysyi hieman epävarmana. Hetki oli jotenkin niin lamaannuttava, etteivät hänen ajatuksensakkaan liikkuneet täysin selvästi.

Davidin lempeät kasvot olivat siinä, aivan muutaman sentin päästä Pandoran omista. Pojan iho tuntui lämpimältä nuken kosketuksen alla, ja hänen lauhkeisiin, sinisiin silmiinsä olisi voinut hukkua. David tuntui tulevan hiljalleen yhä lähemmäs ja lähemmäs ja lähemmäs kunnes...

Puhelin pärähti soimaan, ja he erkaantuivat hätkähtäen toisistaan. Pandora tunsi kuinka hänen poskilleen virtasi kuumottava tunne, ja vatsassa kihelmöi kummasti.

David kääntyi hänestä poispäin vilkaisten nopeasti silmiin, ja lähti sitten eteiseen vastaamaan yhä soivaan puhelimeen.

Pandora sen sijaan vajosi häpeissään peittonsa alle ja yritti nukahtaa ennen kuin puhelu olisi ohi. Nukkuminen tuntui silti todella vaikealta, kun sydän takoi edelleen kahtasataa. "David oli niin lähellä...niin lähellä. Miksi minusta tuntuu tältä?"

Davidkin ehti ajatella äskeistä vain muutaman sekunnin ennen kuin nosti luurin puhelinpöydältä. "Haloo?" Luurin toisessa päässä oli Joacim, joka kysyi tulisiko poika samaa matkaa kouluun hänen kanssaan. Ja että saisiko Pandorasta kertoa kaikille? "Ei, pidetään tämä asia ainakin toistaiseksi aivan meidän keskeisenämme." David vannotti ystäväänsä ja tämä hetken maristuaan lupasi pitää salaisuuden. "Selvä, hyvää yötä sitten. Huomiseen."

Laskettuaan puhelimen poika ehti hetken miettiä palaisiko takaisin Pandoran huoneeseen, vai livahtaisiko mitään sanomatta omaansa. Lopulta hän päätti toivottaa nukelle hyvää yötä, mutta havaitsi tämän jo nukkuvan palattuaan huoneeseen. "Kauniita unia, päivänsäde." hän toivotti hiljaa peiton alla tuhisevalle Pandoralle ja sulki sitten makuuhuoneen oven.

XXXX

Pandoran aloitettua työnsä kahvilassa David lupasi saattaa hänet sinne aina kun vain koulultaan kerkesi. Syksy oli jo pitkällä, ja sateettomat päivät alkoivat olla harvassa.

David inhosi edelleen sadetta ja märkää yli kaiken, mutta kävellessän Pandoran kanssa hän unohti tyystin koko asian. Ja tietenkin herrasmiehenä hän tarjosi mielummin varjonsa kauniille tytölle kuin käytti sitä itse.

Nukke oli saanut Colinilta kauniin työasun itselleen, ja muilla työntekijöillä oli kuulemma samanlaiset. Ensimmäisen työpäivän jännitys näkyi hänessä selvästi, mutta David oli saanut pahimman paniikin laantumaan rauhallisella jutustelullaan.

"David! Katso tuonne!" Pandora henkäisi ja pysähtyi kuin seinään kahvilan vieressä sijaitsevan hääkaupan näyteikkunan eteen.

"Katso niitä, ne ovat aivan samanlaisia kuin minäkin."

Hän käänsi päänsä murheellisena pois näyteikkunan mallinukeista: "Minussa on selvästi jotain vikana. En ole niin kuin sinä tai muut ihmiset, enkä ole myöskään kuin nuo elottomat mallit tuossa. Olen....olen sekasikiö!" David tyrskähti hyväntahtoiseen nauruun kuultuaan Pandoran tilityksen, ja sai tältä tuiman katseen.

"Ei se haittaa vaikket ole niin kuin yksikään meistä. Se että sinä olet sinä, se tekee sinusta ainutlaatuisen."

David sai taas sanoillaan loihdittua Pandoran kasvoille valloittavan hymyn. Katsahdettuaan kelloaan poika passitti tytön astumaan sisään kahvilan ovesta tai: "Pian me molemmat olemme auttamattomasti myöhässä."

Olessaan juuri astumaisillaan sisään kahvilaan kaksikko törmäsi Joanna Randoliin. Pandora ei ollut koskaan ehtinyt näkemään naista, joten hän ei noteerannut tätä millään lailla. David sen sijaan tunsi jonkin taas muljahtavan vatsassaan nähdessään Joannan.

"Kas David." nainen sanoi viileään sävyyn. "Mukavaa nähdä sinua ja ystävääsikin täällä." Ennen kuin poika ehti vastata millään lailla, Joanna oli jo kadonnut ulko-ovesta sateiselle kadulle. "Siinä vasta salamyhkäinen nainen." David totesi mielessään ja yritti pyristellä puistatusta pois itsestään.

Sillä aikaa Pandora oli jo kirmannut innoissaan kahvilan puolelle, ja tarkkaili huoneen toisessa päästä näkyviä työtovereitaan.

Toisella heistä oli valtavat kaninkorvat ja ruskeat pitkät hiukset. Colin taisi esitellä hänet myöhemmin Mimosaksi.

Toinen nainen näytti todella paljon Mimosalta, ja hänellä oli samanlaiset koirankorvat kuin Colinilla. Hän taisi esitellä itsensä Mirellaksi.

Colin ryntäsi Pandoran luokse heti kun näki tämän seisoskelevan ovensuussa. "Hei taas! Näytät todella tyrmäävältä noissa työvaatteissa! Saat varmasti vielä triplattua asiakasmäärämme tuolla söpöydellä." Mies halasi nukkea sydämellisesti ja toivotti tämän jälleen kerran tervetulleeksi taloon.

David oli sillä aikaa ehtinyt itsekkin sisälle, ja jätti nyt hyvästit. "Koita pärjäillä täällä, minun on aika lähteä kouluun jos mielin olla siellä ajoissa."

"Tulethan sitten illalla hakemaan minua, kun pääsen töistä? Tahdon kertoa sinulle kaiken ensimmäisestä päivästäni!" Pandora kysyi innoissaan.

David sustui. "Selvä on. Odotan sinua ovella, niin voidaan sitten kävellä yhtä matkaa kotiin."

Poika toivotti vielä Pandoralle onnea, ja varoitti leikillään pudottamasta yhtäkään kahvikuppia. Nuken kielen näytön saattelemana hän astui ulos kahvilan ovista ja suunnisti kohti kouluaan.

XXXX

Pandora nautti työpaikastaan todella paljon. Kaikki oli ihanaa ja uutta, ja työkaverit todella kilttejä. Erityisesti Mirellasta tuli nukelle kuin isosisko, joka auttoi hänet talon tavoille ja piti muutenkin huolta.

"Yhtä asiaan en kylläkään tajua." Mirella tokaisi eräänä päivänä heidän jutustellessaan kahvitauolla. "Mistä ihmeestä olet saanut ostettua itsellesi noin ihanat kissan korvat? Minäkin tahtoisin hieman vaihtelua näistä nykyisistä."

Pandora luuli naisen vitsailevan. "He he, senkin hassu. Nämähän ovat yhtä aidot kuin sinun omasikin. Ei niitä ole ostettu mistään, minä synnyin niiden kanssa."

Nyt oli Mirellan vuoro nauraa Pandoran luultua hänen ulkonäköään luonnolliseksi." Voi rakas Pandora, etkö ole huomannut?"

"Ei kukaan meistä kolmesta näytä oikeasti tältä. Tämä on vain työasu, ja tekokorvat ovat osa sitä. Samoin kuin hiukset, meikit ja vaatteet. Mutta sinä ystäväiseni olet ilmiselvästi ainutlaatuinen. Nyt tajuankin miksi Colin oli niin innoissaan palkkaamassa sinua tänne töihin."

XXXX

Edes huomattuaan olevansa jälleen kerran erinlainen kuin muut, Pandoran mieliala sen kuin vain parani. Hänellä oli ihana työ, ihanat työkaverit, ihanat asiakkaat sekä...¨

....ihana kämppis.

"Niin. Mikä voisikaan olla paremmin elämässäni? Voisin elää näin aina."

"Voisin elää päivästä toiseen tietäen, että hän on siellä odottamassa minua kun pääsen töistä."

"Voisin elää tuntien tätä tunnetta sydämessäni nähdessäni hänen hymyilevät kasvonsa."

"Voisin elää näin aina. Yhdessä hänen kanssaan."

XXXX

Davidia jännitti. Oli kulunut kuukausi siitä kun hän oli sopinut treffit Jaden kanssa, ja se päivä oli juuri nyt käsillä.

Hän seisoi ruokakaupan ulko-ovilla kerraten yhä uudelleen mielessään, mitä tarvitsisi sieltä. Tai niin hän uskotteli itselleen. Oikeasti hänen mieltään askarrutti, mitä illalla tulisi tapahtumaan. Pandora lähtisi illaksi Joacimille. Jade tulisi heille. He söisivät. He juttelisivat. He... David nielaisi. Hän ei ollut ajatellut ollenkaan, mitä syömisen ja juttelemisen jälkeen tulisi tapahtumaan. Suutelisiko hän Jadea? Odottaisiko Jade hänen tekevän aloitteen vai mitä? "Äääh, nämä seurusteluasiat ovat niin monimutkaisia." poika puuskahti turhautuneena ja paineli sisään kauppaan.

David kokosi kaikki tarvitsemansa tavarat koriin ja suunnisti sitten nopeasti kassalle. Mitä hän oikein pelkäsi? Sitä että joku tuttu saataisi nähdä hänen osatavan ruokaa? "Rauhoitu nyt mies hyvä." hän komensi itseään ja ojensi rahat kassaneidille.

Päästyään ulos kaupasta David jatkoi loputtomien kysymyksiensä purkamista: "No..entä sitten jos alankin seurustelemaan Jaden kanssa? Koska on oikea aika kertoa hänelle Pandorasta? Tai pikemminkin koska on aika kertoa hänestä Pandoralle?"

David ei tahtonut enää miettiä vastausta tuohon kysymykseen, sillä se tuntui vain pahentavan sitä myllerrystä, joka velloi hänen vatsassaa. "Kunhan nyt selviäisin ensin tästä illasta, niin ajatellaan sitten vasta jatkoa."

XXXX

Tyhjennettyään ostoksensa jääkaappiin, David oli varma ainakin yhdestä asiasta: ruoka ei tulisi sinä iltana loppumaan.

Hän oli luvannut Jadelle valmistavansa jotain kevyttä ja herkullista, joten illan menussa oli mansikkasalaattia. Poika ei ollut erityisen lahjakas kokki, mutta lopputuloksesta tuli silti syötävän näköistä.

Päivän laskiessa jo pikku hiljaa horisontin taakse, poika oli saanut viimein kaiken valmiiksi. Kattaus oli tehty, samoin ruoat ja koristelu. Enää puuttui vain yksi asia: Jade. He eivät olleet määritelleet mitään tarkkaa aikaa treffien alkamiselle, mutta David oletti työtn tulevan silti ennen kuin pimeä laskeutuisi. Jadea ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut.

Varmistaakseen kaiken olevan kuitenkin kunnossa, hän tarttui puhelimeensa ja soitti tytölle. Puhelin tuuttasi moneen kertaan, ja olessaan juuri sulkemassa sitä poika kuuli hengästyneen "haloon" korvassaan.

"Hei David! Olin juuri aikeissa soittaa sinulle itse." Jade sanoi pehmeällä äänellään luurin toisessa päässä.

"Hei vain. Soitin vain kysyäkseni sinulta, että monen aikaan olet tulossa tänne päin....ajattelin että kun ruokakin on jo valmista niin ---"

"David, david, odota!" Jade keskeytti pojan puheen ja hänen ääneensä sävy vaihtui.

"Tiedän että meillä oli ne treffit tänään, mutta...en millään pääse tulemaan. Olen todella pahoillani. Valmentajani soitti minulle aivan yllättäen ja pyysi tulemaan extra-harjoituksiin hallille. Anna anteeksi, en voinut kieltäytyä."

David tunsi tahtomattaankin pienen pettymyksen piston kuultuaan Jaden menosta: "Nooooh...mitäpä tuosta...eiihän sille sitten voi mitään..."

"Lupaan korvata tämän sinulle jollain tavalla. Mitäpä jos mentäisiin ravintolaan joku toinen päivä? Voisin tarjota sinulle kun menin nyt pilaamaan nämä treffit...jos nyt edes tahdot enää lähteä kanssani minnekkään?"

"Ei, ei, ei! En minä ole vihainen sinulle tai mitään. Lähden ihan mielelläni kunhan vain kerrot minä päivänä. Juu, soitellaan siitä sitten vielä ja nähdään koulussa. Hauskoja treenejä sinulle! Heippa."

Poika sulki puhelimensa kiukkuisena. "Hienoa! Mitä minä nyt teen kaikelle sille ruoalle ja tavaroille?" Hän joutuisi ilmeisesti kantamaan kaiken takaisin sisään ja viemään paikoilleen. Ruokakin menisi aivan hukkaan.

Samassa avain kääntyi ulko-oven lukossa, ja Pandora astui sisään eteiseen. "Hei David." hän moikkasi hilpeänä ja käveli tämän luokse.

Ennen kuin David ehti asiaa sen kummemmin ajattelemaan, hän kysäisi Pandoraa kanssaan ulos syömään. "Tarkoitan niin kuin ULOS, eli takapihalle. Minulla on siellä paikkakin laitettuna."

"Oikeastikko? Teitkö sen minua varten?" nukke kysyi haltioituneena, eikä David viitsinyt kertoa sille totuuttakaan.

"Noh, vähän niin kuin...Ajattelin ettemme ole vähään aikaan tehneet mitään erikoista. Laita päällesi jotain mukavampaa, odotan sinua alhaalla."

XXXX

Hetken kuluttua Pandora astui ulos takaovesta päällään lumenvalkoinen kotelomekko. Hän oli saanut senkin Davidilta heidän ollessaan ensimmäistä kertaa ostoksilla.

"Tässä tämä nyt sitten on." David sanoi hieman nolostuneena esitellessään pientä picniciään.

Siinä hänen jalkojensa juurella oli suuri viltti, jolle oli aseteltu kaikenlaisia koristeita ja ruokia. Pandorasta näky oli aivan ihana, ja hän hihkaisi innostuksesta nähdessään tuon kaiken.

"David, sinä olet paras!" hän huudahti ja hyppäsi aivan yllättäen pojan kaulaan. Ensimmäiset lumihiutaleet alkoivat leijailemaan pihamaalle.

David ei osannut varautua niin innokkaaseen reaktioon, joten hän menetti tasapainonsa ja he molemmat rojahtivat makuulleen maahan.

"Anteeksi, olin niin kömpelö." Pandora kuiskasi hiljaa pahoillaan. "Ei kai sinua sattunut?" David vain pudisti päätään nauraen ja sanoi olevansa aivan kunnossa: "Sinun kanssasi elämä on yllätyksiä täynnä."

Varmistuttuaan pojan hyvinvoinnista Pandora kiinnitti huomionsa hänestä taivalle, ja sieltä leijaileviin hiutaleisiin. "David, mitä nuo valkoiset jutut ovat?" Hän ei ollut koskaan nähnyt sellaisia aiemmin. "Ne ovat lunta. Kun lumi tippuu maahaan, siitä tulee valkoinen ja kylmä. Sellaista sattuu aina talvisin."

"Mitä sitten tapahtuu kun on talvi?" Pandora kysyi ihmeissään. "Jaa-a, silloin voi tehdä kaikkea samaa kuin nyt. Ja lisäksi luistella. Mitäpä sanoisit jos vien sinut luistelemaan jonain päivänä?" Pandora siirtyi taas tuijottamaan Davidia suoraan silmiin ja nyökkäsi: "Mennään vain."

 

Se oli sitten sellainen osa. :P Nauroin Hannukkazin kommentille kun se laitto että "kiva osa" siinä vaiheessa kun varsinainen osa oli vasta puolillaan. Mutta kun unohduin katsomaan yhtä leffaa enkä laittanut kirjoituksen loppuun että "jatkuu illemmalla" :F No mutta nyt ei enää jatku, ainakaan tämän osan merkeissä. Kirjotin muuten Belgiassa Pandoran juonen loppuun asti, ja sain sille yhdeksän osaa. Vai oliko se nyt 9? :o Eniwei, enää on vaan puolet jäljellä, ja seuraavista osista tulee kyllä toooooooooooooooooosi pitkiä näihin verrattuna. Nimittäin en jaksanu poikkasta niitä joka välissä joten osia on vähän mutta tavaraa PALJON. Mutta hei, heittäkää taas kommenttia! Oonko liian laahaava ton juonen kanssa? :o En vaan jaksais laittaa kaikkia ihania-kamalia juonenkäänteitä vielä. 8)