Lunastin lupaukseni ja sain tehtyä jo toisen osan tälle viikolle :P Kiitus paaaaljon ensimmäisen osan positiivisesta palautteesta, olen otettu. :3 Itsestäni tuntuu ihan hassulta kirjotella nyt näitä alle 100 kuvan osia, kun Lewiseissä ne saattoivat venyä jopa viiteen sataan. :D Mutta se siitä höpötyksestä, eiköhän päästetä teidät jo lukemaan?

 

 

 

David oli ällikällä lyöty. Kaikki oli käynyt niin nopeasti, että hänen oli hetken aikaa vain koottava ajatuksensa saadakseen selkoa tapahtumista. Lipas, valo, elävä nukke. Mitä oli oikein tekeillä?

"Ahaa!" hän hihkaisi muutaman sekunnin kuluttua keksittyään vastauksen. "Aika hyvä, aika hyvä! Olin melkein jo uskoa teidän pilanne. Tällä kertaa Joacim todella ylitti itsensä. Missä on kamerat, koska on aika nauraa?"

"....???" Nukke vain seisoi paikallaan hymyillen iänikuista hymyään, eikä vastannut mitään. Liekö se edes ymmärtänyt mitä poika sille selitti?

"Ehh..." David äännähti hieman vaivaantuneena. "No jos tämä ei olekkaan mikään vuosisadan pila, niin kuka sitten oikein olet? Mistä tulet? Miten jouduit sinne taloon?" Hänen suustaan tulvahti loputon kysymyksien tulva.

Nukke ei taaskaan vastannut, se vain tuijotti poikaa tyhmänä.

"Näyttää siis siltä, ettei kommunikointi ihmisten kanssa oikein suju sinulta." David totesi ja lakkasi yrittämästä udella nukelta vastauksia.

"No, ei tässä auta muu kuin turvautua järeämpiin toimiin."

"Mi-nä o-len David. Asun tääl-lä." poika puhui hitaalla äänenpainolla ja käytti apunaan elekieltä.

"Läh-det-kö kans-sani kaup-paan? Tar-vit-set var-mas-ti uu-si-a vaat-tei-ta."

Tällä kertaa nukke reagoi pojan puheeseen suorastaan innokkaana. Sen kasvoille levisi innostunut ilme, ja se nyökytteli päätään. "Hienoa, taisit vihdoin ymmärtää mitä oikein yritän sanoa." David huokaisi helpotuksesta.

"Odota tuossa sohvalla sen aikaa, kun käyn soittamassa meille taksin."

"Saisinko taksin osoitteeseen Pihlajakuja 3?"

Kuljettaja sanoi olevansa pian pihassa. David kiitti kauniisti. Katsahtaessaan puhelimen viereiselle ovelle laskiessaan luuria hän tajusi jotain tärkeää. Nukella ei tainnut olla paikkaa minne mennä, eihän sitä voinut kadullekkaan heittää jonkun hämärän tyypin noukittavaksi. "Se tarvitsee selvästi oman huoneen, ja onnekseni minulla on sellainen." Hän avasi jäykän ja natisevan oven tyhjään huoneeseen katsoakseen mitä kaikkea siellä olikaan.

"Rouva Randol tuskin pistää pahakseen, vaikka raahaan hänen ylimääräiset tavaransa jonnekkin muualle säilöön."

"Kyllä tästä saadaan vielä sinulle huone, älä huoli." David vakuutti nukelle, joka oli ilmestynyt hänen selkänsä taakse. "Koko viikonloppu siinä kyllä menee, mutta ei minulla onneksi ollutkaan mitään erikoisempaa tekemistä mielessäni."

Samassa taksi jo kurvasi talon pihaan, ja tööttäsi sen merkiksi.

"No niin, tulehan niin lähdetään hieman tuhlailemaan." poika pyysi nukkea seuraamaan itseään. Ulko-ovi aukesi ja sulkeutui, ja he laskeutuivat kolisevia portaita alas pihalle.

Taksikuski katsoi hölmistyneenä, kun nukke istahti hänen vierelleen etupenkille istumaan.

"Onko jokin hätänä?" David kysyi ja pidätti nauruaan nähdessään miehen ilmeen. Hän itse oli varmaan näyttänyt samalta nähdessään nuken elävän. "Öymmm...ei, ei mikään." kuski vastasi silmiään räpytellen ja käänsi katseensa nukesta tiehen. "Minne ajetaan?"

XXXX

Puolta tuntia myöhemmin taksi pysähtyi suuren ostoskeskuksen pihalle. Ilmassa enteili tuleva sade, ja aurinko oli piiloutunut paksun pilviverhon taakse. "Hienoa, taas kastutaan." David tuhahti harmissaan. Hän kerta kaikkiaan vihasi sadetta.

"Mitäs pidät?" poika kysyi nukelta kävellessään tämän vierelle. "En ole itsekkään ehtinyt käydä vielä täällä, tämä on aivan uu -- "

 

Ennen kuin David oli ehtinyt saada lausettaan loppuun, nukke oli jo juossut edessä häämöttävälle suihkulähteelle. "Siinä vasta vauhdikas tapaus, parempi pitää häntä silmällä ettei tapahdu mitään vahinkoa." poika totesi mielessään ja kiiruhti tämän perään.

"Pidätkö siitä? Etkö ole ennen nähnyt suihkulähdettä?" David kysyi heidän katsellessaan vesisuihkujen nousevan korkeuksiin ja putoavan ryöppyinä takaisin altaan pinnalle. "Olisi mukava jäädä katselemaan pidemmäksikin aikaa, mutta meillä on vielä paljon tekemistä. Tule."

Nukke vaikutti olevan totaallisesti eksyksissä ihmisten maailmassa. David joutui neuvomaan sille, mitkä vaatteet kuuluvat naisille, ja mitkä miehille, kuinka ne puetaan, ja mikä vaatekappale kuuluu mihinkin kohtaa kehoa. "Olet toivoton tapaus." poika naurahti nuken tutkiessa miesten kauluspaitoja. "Aivan kuin et olisi koskaan itse pukenut päällesi."

Loppujen lopuksi, tuntien taistelun ja opettelun jälkeen he saivat yhdessä koottua pinon vaatteita, joita nuken oli määrä kokeilla päälleen.

"Mene vain sovittamaan rauhassa, minä odottelen täällä ulkopuolella."

Minuutit kuluivat, eikä nukkea kuulunut pois kopista. Juuri kun David oli huhuilemassa sen perään, verhot raottuivat auki varovasti. "Näytät todella upealta." poika henkäisi katsellessaan näkemäänsä. "Tule vain peilin eteen sieltä, niin voit itsekin ihastella itseäsi."

Nukke käveli ujostellen peilin luokse, ja alkoi hymyilemään sädehtien nähdessään kuvajaisensa. "Mitäs minä sanoin." David hymähti hänen takaansa. "Sininen on todellakin sinun värisi. Silmäsikin näyttävät kirkkaammilta."

Kaksikon saatua karsittua jyvät akanoista päivä oli jo painunut pitkälle iltaa. David asteli suuren vaatenipun kanssa kassalle, ja ojensi rahat.

Myyjä, joka oli katsellut heidän touhujaan jo useamman tunnin ajan, toivotti hyvää illan jatkoa. Hän kiitti mielessään sitä, että pääsisi vihdoin ja viimein sulkemaan liikkeensä.

"Mitäpä jos käytäisiin vielä kahvilla?" David ehdotti shoppailun jälkeen. "Tämä urakka pisti suun kuivaksi, on suoranainen ihme miten te naiset jaksatte tähdä tätä vaikka joka päivä."

Nukke nyökkäsi myöntäväsi. "Selvä, mennäänpä sitten."

David istuutui kahvimuki kädesään terassin pöytään nukkea vastapäätä ja huokaisi: " Mikä päivä! Harvemmin kenellekkään sattuu näin paljon yhden päivän aikana, varsinkaan mitään näin outoa." Nukke ei vastannut mitään. Se vain hörppi kahviaan ja hymyili lempeää hymyään. "Arvaapa mitä olen tässä miettinyt." poika jatkoi yksinpuheluaan välttääkseen kiusallisen hiljaisuuden.

"Sinä selvästikkin tarvitset nimen itsellesi. Enhän minä voi sinua pelkäksi nukeksi kutsua loputtomiin asti. Mitäpä pitäisit...mm...Raakelista? Eikö Raakel olisi sopiva nimi?"

Nukke pyöräytti silmiään ja näytti torjuvan pojan ehdotuksen.

"No joo, eihän se minustakaan ole mikään paras nimi sinulle. Se vaan sattui tulemaan ensimmäisenä mieleen." David yritti ottaa sanojaan takaisin.

"Olen varma, että keksin sinulle vielä sellaisen nimen josta todella pidät."

He viipyivät vielä tovin terassilla juoden kahvia, kunnes kello näytti yhtätoista illalla. Tarjoilija pyysi ystävällisesti asiakkaita lähtemään koteihinsa, ja niin myös David ja nukkekin tekivät. David näppäili yleisöpuhelimeen tutun taksin numeron, ja he saivat piakkoin kyydin kotiinsa. Ilta oli yllättävän lämmin, ja tuuli puhalsi lehtiä läheisistä puista kaduille. Syksy oli ovella.

XXXX

Kotona David odotti olohuoneessa, kun nukke vaihtoi vaatteitaan ja laittoi hiuksensa.

Piakkoin makuuhuoneen ovi aukesi, ja ulos astui pojalle aivan tuntemattoman näköinen hahmo. Oliko tuo todella se sama nukke kuluneissa vaatteissaan ja takkuisissa hiuksissaan?

"Näytät todella upealta." David sanoi lumoutuneena nuken uudesta olemuksesta. "En ollut tunnistaa sinua."

Samassa hänen päässään välähti: "Nyt tiedän. Siis sinun nimesi. Olet ilmiselvä Pandora." Kuultuaan sen nimen nuken silmät alkoivat tuikkimaan tavallista kirkkaammin, ja hän näytti niin kauniilta hymyillessää pojalle, että tämä hieman häkeltyi. "Pidät siis siitä? Selvä, kutsun siis sinua tästä lähtien nimellä Pandora. Pandora ja hänen taikalippaansa."

XXXX

Ahkeroituaan koko loppu viikonlopun David sai viimein valmiiksi Pandoralle lupaamansa huoneen.

"Täällä kyllä kelpaa nukkua paremmin kuin sohvalla." poika hymähti tyytyväisenä omien kättensä jälkeen. Huone oli hänen mielestään talon hienoin. "Toivottavasti Pandorakin pitää tästä."

Sillä välin kun David oli remontoinut, Pandora oli keskittänyt kaiken aikansa katselemalla televisiota. Kaikki saippuasarjat, dekkarit, uutiset, piirretyt, elokuvat, dokumentit... ne kaikki olivat nyt hänen suuria suosikkejaan. Iltaisin, kun David tuli sammuttamaan television ja meni nukkumaan, nukke avasi sen uudestaan ja tuijotti yön läpeensä ruutua. Se imi itseensä kaiken näkemänsä kuin kuiva pesusieni joka pudotetaan vesilammikkoon.

"Pandora." David huudahti nukelle esitelläkseen tälle uutta huonettaan. "Tulisitko käymään täällä, minulla on sinulle jotain näytettävää."

Nukke hyppeli iloisesti kohti huoneen ovea, kunnes pysähtyi kuin seinään nähtyään sen sisälle. Sen kädet lennähtivät ihastuksesta suun eteen, ja se vain tuijotteli lumoutuneena ympärilleen.

"Niin, minustakin siitä tuli aika upea." poika totesi rehvastellen nähtyään Pandoran reaktion. "Ole hyvä, se on nyt kokonaan sinun käytettävissäsi."

Pandora laski kätensä alas ja lähestyi Davidia hieman epäröiden.

Davidin tajuamatta nukke oli yhtäkkiä kietonut kätensä hänen ympärilleen ja rutisti lempeästi. "Kiitos, David." se kuiskasi hänen korvaansa. Poika tunsi miten hänen sydämensä alkoi pamppailemaan epätavallisen nopeasti. Sitten hän tajusi sen. Pandorahan oli puhunut!

"Ei voi olla totta." hän sanoi hölmistyneenä ja astui pari askelta taaksepäin. "Sinähän todella PUHUIT!"

Pandora kikatti hempeällä äänellään Davidin ilmeelle ja totesi lyhyesti: "Televisio opettaa."

Sitten hän pyysi poikaa poistumaan huoneesta vaihtaakseen pyjaman päällensä. Edelleen hämmästynyt David hätkähti hereille omista maailmoistaan ja kipitti nopeasti olohuoneeseen pohdiskelemaan juuri tapahtunutta muutosta Pandorassa: "Mikä ihme hän oikein on? Ja mistä hän tulee?"

David tuli hetken päästä vielä toivottamaan hyvää yötä Pandoralle.

Hän istuutui tämän sängyn reunalle ja sanoi levollisella äänellä: "Huomenna haluan puhua kanssasi muutamista mieltäni vaivaavista kysymyksistä. Mutta haluan että tiedät sen, että saat asua täällä luonani niin pitkään kun vain tahdot." Pandora käänsi katseensa katosta poikaan ja hymyili tälle kiitollisena: "Kiitos paljon. Olet todella ystävällinen minua kohtaan."

Davidin ollessa poistumassa huoneesta nuken käsi tarttui lempeästi hänen omaansa. "Ole niin kiltti ja jää tänne hetkeksi minun kanssani. Kunnes nukahdan."

Poika nyökkäsi hyväksivästi ja käveli sängyn toiselle puolelle. Ennen kuin hän ehti edes istuutumaan, hän kuuli jo Pandoran hengittävän levollisesti. "No se ei kestänyt kauaa." hän hymyili itsekseen mutta päätti silti jäädä vielä hetkeksi.

"Pieni Pandora..."

"En tiedä kuka olet..."

"Mutta tiedän että kuulut tänne luokseni..."

 

 

 

Se siitä. Sain tän valmiiksi just ennen kun piti lähteä töihin. Toivottavasti ei vaikuta liian sekavalta? :/ Ja toi sänky vaihtu tossa yhessä vaiheessa niin ku varmaan huomasitte. Jätän ton uuden sängyn tohon huoneeseen, koska siinä toisessa ei toiminu peitto (eli siis ne laittaa siinä näkymättömän peiton päällensä, eihän sellanen sovi ollenkaan! >:( ). Kommentteja saa taas jättää, onko jotain mitä pitäsi tehä esim. toisin? :D